Joulukortteja piti kirjoittaa, ja kauniita kuvia oli myös mukava katsella ihan muuten vain.
Osan saapuneista joulukorteista Fia keräsi talteen keittiön seinälle lahjaksi saatuun postitaskuun ennen kuin lapset ehtisivät leikellä kaikki silpuksi.
Lasten mielestä oli kiva lukea kortteja ja arvuutella keneltä mikäkin kortti oli peräisin.
- Tämä on sitten Lililtä, Samuel luki. Hän toivottaa oikein hyvää joulua.
- Minä taas epäilen, ettei äiti oikein pidä enää Lilistä, Juulia totesi. Piilota se kortti, Samuel! Tämä on Nils-sedältä. Ahaa, hän on vielä hengissä. Luulin, ettei enää olisi, kun hänestä ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan.
- Tässä on hienoja kuvia, Fanny näytti. - Äh, ei me niistä kuvista, sanoi Samuel. Katso kuka kortit on lähettänyt niin tiedetään, ketkä vielä elää. Niiltä, jotka eivät elä, saamme perintöä. Ja se on hyvä se.
- Mitä se perintö on? kysyi Fanny Samuelilta.
- No, mietti Samuel, se on vähän niin kuin nämä lahjat. Jotain arvokasta.
- Tässä on isille lahja, huudahti Juulia. Keneltäkähän tämä on? Painaa kuin synti. Mitä siinä voi olla?
- Tämä pieni on minun lahja, sanoi Johan pidellen pikkuista pakettia sylissään. Ei tämä painakaan mitään.
- Minun nimi on tässä tosi isossa paketissa, Samuel tutki lahjaansa.
- On kyllä ihan epäreilua, että sinä saat ison paketin ja minä näin pienen, Johan mutisi katsellen Samuelin isoa pakettia.
- Ei tässä ole muuta kuin pelkkää paperia, Johan tuumi pettyneenä. Minä katsoin paperin sisälle eikä täällä näy mitään!
- Äkkiä paketit pois, huusi Juulia. Joku tulee!
Sillä välin Fia kuljeskeli katsomassa, mitä muualla talossa oli saatu aikaan, sillä eteinen oli ollut remontin kourissa. - Ooh, hän vain henkäisi nähdessään uudistuneen eteisen.
Hän käveli nopeasti eteisen läpi kylpyhuoneeseen. -Voiko tämä olla minun kotini? hän kysyi peilikuvaltaan.
Hän laittoi lattialla lojuvan esineen kylpyhuoneen seinän koukkuun. - Kaunista taidetta, hän katsoi esinettä. Mikähän tarkoitus tuolla on? Mutta olkoon siinä seinällä. Taitavasti punottu, joten sen täytyy olla taidetta.
Hän meni takaisin eteiseen katsomaan, vieläkö kaikki oli entisellään vai oliko hän nähnyt unta. Mutta kaikki oli eteisessä aivan kuten hän äskettäin oli nähnyt. - Oi, hän henkäisi. Minä pidän tästä todella paljon.
- Kunpa Erik näkisi tämän! Fia mietti. Hän pitäisi tästä myös oikein paljon.
Ajatellessaan Erikiä Fian silmät kyyneltyivät ikävästä. Lohtua onneksi toi uusi kaunis kaulakoru hänen kaulassaan, jonka hän oli saanut lahjaksi Peltokosken rouvalta.
Kommentit