Herbertin jäähyväiset Amandalle


Illalla myöhään eräänä hyisenä tammikuun päivänä juuri kun Amanda oli aikeissa mennä yöpuulle, kuuli hän ulkoa tiukujen helinää. Hän kiirehti ulko-ovelle katsomaan, mikä yöllinen outo ääni oli.

Pimeällä pihamaalla loisti kaunis kuurainen puu, jota ei puutarhassa aiemmin oltu tavattu.

 Amandan katsellessa ihmeissään, puu vaihtoi väriä.

 Puun oksilla oli pieniä tiukuja, jotka helisivät hiljaa. Valkoiset kinokset puun ympärillä muuttuivat ruusunpunaisiksi.
 Amandan mennessä lähemmäksi katsomaan, pieni tuulenhenkäys kulki hänen ohitseen ja hän nosti kätensä sitä kohti. Amanda tunsi kevyen kosketuksen poskellaan ja tuulenhenkäys jatkoi matkaansa. Amanda katseli sinistä kimaltelevaa puuta ja kun hän oikein tarkkaan katsoi, huomasi hän, että kaksi tiukua riippui vierekkäin puun korkeimmalla oksalla.

Siitä Amanda aavisti, että Herbert-puoliso oli käynyt jättämässä hyvästit rakkaalle Amandalleen. Vain yksinäinen kaunis puu seisoi pihamaalla taianomaisesti ilmestyneenä. Amanda ymmärsi, että tämä oli taikapuu ja tästä varmaan tulemme kuulemaan lisää.


Amanda eli pitkän elämän, puolison jälkeen vielä 15 vuotta leskenä.
Samoin 15.1.1882 on päivämäärä, joka liittyy Herbert Aleksander-nimiseen isoisoisääni. Hän oli oikeasti Amandan puoliso

Kuuralehtoon oli saapunut kesä.

Lumien sulettua paljastui pihan perälle ilmestynyt muuri, jonka olemassaolosta kukaan ei aiemmin ollut tiennyt.

Muurissa oli portti, joka myös oli kaikille Kuuralehdon asukkaille aivan tuntematon.

Muurin viereen oli ilmestynyt uusi verso talvisesta Ihmepuusta. Tällä kertaa puussa oli vaaleanpunaisia kukkia.

Mutta jos oikein tarkkaan katsoi, saattoi huomata jälleen kahden erilaisen kukan olevan toistensa lähellä ojentuen katsomaan puutarhaa.

Mikään ei hämmästyttänyt Kuuralehdon asukkaita. He olivat tottuneet ihmeisiin. Niinpä Juulia ja Samuel riensivät innoissaan muurin portille. - Mummi, he huusivat. Tule nopeasti katsomaan. Täältä on tie vuorille!

Amanda-mummo juoksi niin nopeasti kuin pienillä kintuillaan pääsi lasten ilon kiljahdusten saattelemana. Hän ei yhtään huomannut, että vauhdissa putosi huivi hartioilta ja esiliinakin siinä tiimellyksessä irtosi  ja jäi lojumaan polulle. Kissatkin nostivat päitään katsoen Amandan menoa kummissaan. -Mouur, ne hykertelivät, sillä kissoilla on tietoa paljon enemmän kuin ihmisillä ja ne saattoivat tästäkin tietää jotain, mitä Amanda osasi vain aavistella.

Sulanut lumi oli muodostanut  muurin viereen ikijään palloksi muovautuneena. Ja pallon sisällä oli sininen orkidea, mikä oli ollut Herbert-papan lempikukka. Jääkukka hehkui kesän lämpöä ympärilleen, niin ettei Kuuralehtoon koskaan tulisi talvi, mutta siihenkin liittyi pieni salaisuus, josta Amanda ja lapset eivät vielä tienneetkään mitään...