Vieraiden saapumista odotellessaan Kuuralehdon olohuoneessa istuskellaan ja nautitaan rauhallisesta iltapäivästä, sillä kyläläisten saavuttua tiedetään rauhan olëvan tipotiessään. Sen verran koviksi juhlijoiksi kyläläiset tiedetään. Kortin peluuseen väsyttyään väki istuskelee ja katselee takan päällä olevaa hääparin lahjaksi saamaa kelloa.

- Se ei käy, moittii Dagmar. Kello täytyy vetää.

- Kunpa tuokin ymmärtäisi puhetta, Dagmar mutisi, niin käskisin istua arvokkaammin eikä tuolla tavoin nilkat näkyvissä hameen alta.

Lattialla Greta-vauva oli saanut käsiinsä jotain...

Hups! Ne olivat arvokkaita antiikkiteoksia, joita oli tarkoitus antaa vastalahjaksi juhliin saapuvalle paremmalle lukutaitoiselle väelle, joka osaisi kirjoja arvostaa.

Fia ihaili häälahjaksi saapunutta seinävaatetta, mutta Samuelia askarrutti, mitä mahtoi sisältää arkku, joka oli ollut olohuoneessa nimismiehen autiolta saarelta pelastumisesta asti.

Kerjäläistyttönen oli jo löytänyt  puutarhassa olevan juhlapöydän ääreen namusia kurkottelemaan.

Ja joku kylänmies oli löytänyt omat houkuttimensa. Mutta yhtäkaikki, kaikki olivat tervetulleita.

Pöytiin oli katettu kaikkia varten jotakin molempiin taloihin puutarhatarjoilun lisäksi.

.

Sillä hääjuhlat olivat kaikille tarkoitetut eikä niihin erikseen kutsuttu vieraita. Se tuli, joka halusi.

Hääkarkit olivat ihan pakollisia. Niiden tekeminen olikin kestänyt tyttöstenkin näppärissä sormissa aika tovin. Kas, onpahan joku vieraillut jo pöydässä tyhjentyneestä pullosta päätellen. Pullon tyhjettyä se kumottiin nurin johonkin sopivaan paikkaan ihan käytännön syistä, jottei seuraavan henkilön turhaan tarvinnut vaivaa nähdä ja etsiä täyttä pulloa. Näin kaikki tiesivät, mitä pulloa ei nähnyt vaivaa nostaa. Ja ennen kaikkea juhlatalossa tiedettäisiin, milloin kantaa uutta varastoa pöytiin.

Nimismies ei kursaillut suotta vaan kantoi heti pöydän ääreen suuret kaljatynnyrit.

Sillä niin paljon he olivat saaneet lahjoja kaikilta. Nämä pyyhkeet oli tehnyt Peekaan Paulan lahjoittamista kankaista  Meän tyärten kerhossa joku Anja. Lakanat olivat peräisin SPR:n myymälästä.

Liinavaatekaappi alkoikin täyttymään.

Eteiseen ilmestyi matto, joka samoin oli Paulan lahjoittamista laatikoista peräisin. Nimismies haki kenkänsä eteiseen merkiksi, että hän oli talon isäntä. - Tänne pitää saada naulakkoa ja muuta tarpeellista vielä, hän tuumaili.

Kylpyhuoneesta löysi paikkansa Kurjenpolven Virpin taidokas ristipistotaulu (Meän tyärten kerhon vaihdossa saatu).

Saman kerhon tuotoksia oli tämä Paulan kankaista tehty tilkkutyö, josta valmistui aikanaan matto.

Juuri sopiva Amandan kylpyhuoneeseen. Hieman outoa, että tilkkutyö on lattialla, mietiskeli Lili tuon nähtyään, mutta olihan hän jo tottunut näiden pohjoisen eläjien omituisuuksiin. Tai ainakin hieman oppinut varautumaan kaikenlaiseen...

Mutta se, mikä viimeisimpänä saapui Kuuralehtoon, sai kaikki ihmetyksestä hiljaisiksi. - Lamppu, huudahtivat lapset. Sytytä siihen valo!

Kyllä sitä ihmeteltiinkin hartaasti. Sillä arvattiin, että tekijällä oli takuulla uponnut lampun valmistamiseen tunteja, jopa useita päiviä. Ja kun he nyt näkivät sen valmiina, eivät he olleet uskoa silmiään.  -Eipäs tarvitse enää pimeässä ja kynttilänvalossa tai lieden loimussa keittiössä puuhastella, iloitsi Amanda. Ja hän katseli lamppua...

Läheltä...

..ja kauempaa...