- Me voimme hieman järjestellä täällä samalla, nyt kun täällä kaappikin on, tuumi Amanda Dagmarille portaita ylös kiivetessään. Mutta Dagmar jo katseli huonetta, ja mitä hänen silmiinsä osuikaan...
- Jestas sentään! Dagmar huudahti. Mitä nuo ovat?
Dagmar kurkisti varovaisesti divaanin takaa sen päällä lojuville tarvikkeille. -Katso ihmeessä, Amanda! Pelkät kuminauhat! Entäs nuo toiset sitten! Ei kai tyttäresi pidä tuollaisia vaatteita?
Amanda katseli hetken Dagmarin osoittamaan suuntaan. -Hmm, hän sitten sanoi. Ei kai hän niitä pidä, koska näyttävät siinä lojuvan. Jaa, aika mitättömiltä näyttävät kyllä...
-Mutta silitysrauta hänellä ainakin on, Amanda tuumasi voitonriemuisena. Jospa on kangas palanut kuumalla raudalla silittäessä?
-No ei hänellä kyllä muutenkaan taida kovin kummoisia vaatteita olevan, Dagmar katseli ympärilleen. Miten sinä oikein olet tuon tytön kasvattanut? Vai Ranskastako se on tuonut...noita...mitä lie?
-Katso nyt tuotakin, Dagmar meni lähemmäksi. Eihän kunnolliset ihmiset käytä moisia vekottimia.
- En ymmärrä, mistä se on näitä hankkinut, Dagmar huudahti. Ja kuka ne on tänne kaappiin järjestänyt? Ettei vaan..? Mitäs nyt meistä kuvitellaan, sanopas se!
-Etkös ole tyttärellesi kunnon pöksyjä saanut hankittua? Dagmar kyseli. Minä jätän nämä nyt ainakin hänelle tänne. Ja pitäköön huolen, että käyttää niitä jalassaan tästä lähtien!
- Ai, noitako? naurahti Amanda. Ovatkos ne sinun omat pöksysi?
- Mieluummin kunnon puuvillahousuja kuin tällaisia naruvaatteita, Dagmar sanoi päättäväisesti. Eiväthän nämä millään voi pysyä päälläkään edes.
- Tuo ainakin pysyy päällä, Amanda vastasi rauhallisesti katsoen pitsipaitaa.
- Hänhän palelluttaa itsensä, jos ei pukeudu lämpimästi, Dagmar jatkoi kuuntelematta Amandan vastaväitteitä.
- Hattuja hänellä ainakin on pään lämpimänä pitämiseen, Amanda hekotteli katsoen kaapin päälle.
- Ja näyttää olevan lisää hattuja tuossa tuolilla, hän jatkoi.
- Juu, tuumasi Dagmar. Loput vaatteet puetaankin päälle noista pulloista ilmeisesti.
Amandaa harmitti, koska Dagmar tuntui saaneen viimeisen sanan, joten hän lähti puutarhaan rauhoittumaan.
Puutarhassa odottikin melkoinen yllätys, sillä sinne oli ilmestynyt kaariportti kuin tyhjästä.
Sen edessä meni Dagmarkin sanattomaksi unohtaen täysin tuohtumisensa Fian hepenistä.
-Tästä pääsee läpi, Amanda kuiskasi Dagmarille. Ajatella!
Siinä se oli, uusi kaariportti. Eipäs uskaltanut Dagmar jäädä puutarhaan pidemmäksi toviksi, koska ymmärsi portin tyhjästä ilmestyneen. Liekö ollut Jämä-Joonaan tekoja, vai mistä lie oli siihen tiensä löytänyt? Ettei vain... Amanda?
Porttipa hyvinkin, Amanda katseli. Liekö ollut Herbertin tekosia tuokin? Hän mietti ja nauroi miettiessään, kuinka Dagmar oli pelästyneenä juossut sisälle.
Tokko uskaltaa enää puutarhaan ilmestyä ollenkaan, Amanda hekotteli. Noituudeksihan se tätä luulee, kun aina jotain kummallista tapahtuu. Ja luulee minun mokomaan pystyvän. Pöh! Mutta mitäs alkoi Fian vaatteista minua moittimaan. Sama jos luuleekin, että olen noita.
Kommentit