Hän oli kokeillut Fian Ranskasta lähettämiä kakkuvuokia Meän tyärten kanssa leipoessaan ja todennut, ettei kakuista tullut juuri minkään näköisiä vuokia käytettäessä.
Amanda tutki vuokia ja päivitteli niiden sileää sisäpintaa. - Mitä ihmettä se tyttö onkin mennyt taas ostamaan, hän tuskaili. Näillä ei saa aikaiseksi mitään paistettua taikinapaakkua kummempaa.
-Päältä kun kimaltaa, on tytär myyty saman tien, olipa tavaralla käyttöä tai ei, Amanda päivitteli ja haki kaappien kätköistä vanhan vuokansa, jolla leipominen sujuikin hieman paremmin.
Pian pöytä notkui mitä erilaisimmista leivonnaisista Amandan laittaessa kakut ja pikkuleivät pöydälle jäähtymään. - Hanna-tädin kakut ovat aina olleet Dagmarin suosikkeja, joten leivonpa niitäkin hänen joulumieltään kohentamaan. Kyllä onkin mukava kahvia hörppiä, kun on hieman herkkuja lisänä. Hmm, ässät tarvitsevat ehkä sokeria ja kanelia koristeeksi...
Amanda leipoi piparkakkuja. - Näitä eivät lapset olekaan koskaan ennen maistaneet. Siitä seuraakin heille melkoinen yllätys. Jokaiselle on ihan omanlaisensa kuvio.
Hän leipoi pikkusuolaisia lihapiirakoita ja kalapasteijan. - Näistä pitää Calle aivan erityisesti. Siispä pistän ne piiloon muilta herkkusuilta, Amanda mietti.
Hän leipoi joulutorttuja, kääretorttuja, lisää kakkuja, marjapiirakoita sekä piparkakkutalon, sillä hän ajatteli siitä olevan lapsille paljon iloa.
Amanda laittoi kimalletta piparkakkutalon päälle. - Nyt siinä riittää lapsille katsomista, kun talo kimaltaa kaikissa mahdollisissa väreissä.
Hän koristeli sitä runsaasti myös lumipeitteiseksi ja ripotteli vielä kevyesti irtolunta kuvaavaa tomusokeria talon katolle.
Lisäksi hän teki tiikerikakun, sydänkakun, suklaakuorrutteisen kakun, käpykakun ja kakun, jota hän koristeli marsipaaniruusuilla. - Nämä ovat arvatenkin Fian herkkuja. Taidanpa pistää suurimman osan näistäkin piiloon, ettei se hupakko herkuttele linjojansa piloille...
Joulunpyhiksi hän valmisti myös aivan erikoisen kakun. Mutta sitten hän huomasi, ettei talossa ollutkaan yhtään rasiaa eikä tarjotinta eikä mitään sellaista, mihin säilöä kaikki joululeivonnaiset. - Voi ei, hän mietti. Olinpas minä hajamielinen, kun en moista asiaa osannut yhtään etukäteen epäillä! Tyttären taloudesta kun on kyse, olisi minun pitänyt osata jo aavistaa, että näin käy... Mihinkäs minä nyt nämä laitan? Voi, sentään... Mutta tästä ei parane Dagmarille hiiskua sanaakaan. Saa muuten taas aiheen moittia minun kasvatustani. Etten minä muka ole opettanut tyttärelleni mitään käytännön taitoja. Miten sille voi selittää, että Fia oli aivan erityinen lapsi, joka oli kiinnostunut maalaamisesta ja piirtämisestä? Minustako se oli kiinni, että punajuuren liemi joutui hyvin äkkiä pitkin keittiön seiniä kuvaamaan auringonlaskua? Tai että puolukkamehulla Fian pienet kätöset tekivät verhoihin kädenjälkiä? Ja entäs sitten mustikan väri! Amanda tirskahti muistaessaan Fian taiteelliset luomukset tämän lapsuudesta. Kyllä hän oli niin erikoinen lapsi! Miten minä olisin voinut kaiken sen ilon häneltä kieltää, mikä hänen silmistään loisti, kun hän kutsui minut katsomaan luomuksiaan?
Fia leipoi ihan samanlaisia kakkuja lapsena kuin tämä kylältä tullut 8-vuotias tyttönen, joka halusi toivottaa Kuuralehtoon hyvää joulua ja ilahduttaa meitä omilla tuotoksillaan sekä itse askartelemallaan joulukortilla. Hmm, tuntematon lähettäjä..? Mikäs sen tyttösen nimi nyt olikaan... Mutta kylläpäs se olikin häneltä oikein kiltisti tehty, kun meitä muisti, Amanda mietiskeli. Ehkä kutsun hänet jouluna käymään!
Kommentit