Lasten yöllisen seikkailun jälkeen, heidät toisena iltana haettiin huoneistaan ruokasaliin.
2171014.jpg
Salissa he kohtasivat saman hahmon, jonka olivat aiemmin puutarhassa tavanneet. Lapset tiesivät, ettei tapaamisesta kannattaisi hiiskahtaakaan vanhemmille. - Terveisiä Joulupukin maasta, hahmo sanoi  matalalla äänellä. paketteja. Minä olen joulupukki Joulun taikamaasta. Sieltä kaukaa pohjoisesta, jonne päivä ei talvisin yllä ollenkaan. Siellä on vain sinistä hämärää, lunta, tähtien tuiketta ja revontulia.  Siellä ovat tontut ahkeroineet kovasti ja he haluavat minun antavan teille tekemiään paketteja, joita minä  revontulten siltoja pitkin lensin tänne poroillani teille tuomaan ja lapsukaisia ilahduttamaan. Mitähän paketeistanne oikein paljastuu?
- Oi, olen kuullut tuon.., aloitti Fanny muiden nopeasti varoittaen häntä jatkamasta salaisuuden paljastamista. - Ei nyt, Fanny, Samuel tokaisi. Ota vain pakettisi.
2171047.jpg
Pikku-Greta sai paketistaan ensimmäisenä pikkuruisia leluja.
2171062.jpg
Johan sai matruusiukkelin.
2171056.jpg
Juulia ihaili omaa lahjaansa.
2171073.jpg
- Tällä voimme leikkiä yhdessä, Samuel sanoi Johanille avattuaan oman pakettinsa. Voit laittaa matruusin junan kyytiin.
2171067.jpg
Isommat tytöt saivat yhteiseksi lelukseen vielä vauvanuken, jota he ihastelivat uskaltamatta koskeakaan siihen. Aivan kuin oikea vauva, kuiskasi Fanny.
2171059.jpg
Fanny sai lisäksi kolmirattaisen pyörän, jollaista hän ei ollut aiemmin nähnytkään.
2171046.jpg
Dagmarin paketista löytyi kello, jonka hän sai Amandalta ja Callelta.
2171081.jpg
Toisesta Fialta saamastaan paketista, Dagmar löysi linnunhäkin. - Aah, siellä taitaa olla lintu sisällä. - No nyt sinulla on ainakin seuraa huoneessasi, Amanda huomautti. On joku kenen kanssa voit jutella.
2171058.jpg
Amandalle ja Callelle sitä vastoin oli suuren suuri paketti.
2171078.jpg
Paketista paljastui gramofoni. - No jopas jotakin, tuumasi Calle ihmeissään.
2171051.jpg
- Hyvää joulua, Fia, hahmo sanoi ojentaen Fialle ihan pienen paketin.
2171055.jpg
Paketistaan Fia löysi aivan pienen lasieläimen. - Oi, tämä on ihana. Kiva kun sain toisen lasieläimen ainokaiseni seuraksi. Nyt minä voinkin kerätä näitä lisää.
2171057.jpg
- Minäkin olin hankkinut Erikille lahjoja, Fia nyyhkäisi. Mutta ei hän sitten päässytkään tulemaan kotiin.
- Niin, tuumasi Dagmar katsoen koreita tuoleja. Hankit sitten Erikille tuollaisia hienosteluistuimia? Etköhän liene ajatellut enemmän itseäsi noita hankkiessasi.
2171001.jpg
Joulupukin jaettua viimeisetkin lahjat poistui hän muiden keskuudesta.

Fian hiivittyä hänen peräänsä Erikin työhuoneeseen, Fia näki kuinka joulupukki vähensi vaatteitaan.
2171039.jpg
- Oi! Huudahti Fia nähdessään tutun punaisen hiuspehkon. - Sinä? Olit siis...2174840.jpg
- Eihän toki, kultaseni, nauroi Erik. Minähän saavuin juuri parahiksi kotiin ja näin, kuinka täältä joku mies poistui paikalta. Häneltä taisivat vaatteet jäädä tänne.
2174841.jpg
- Oli miten oli, Fiakin nauroi. Ihana kun saavuit vihdoinkin. Mutta annas kun katson, miltä näytät!
2174843.jpg
- No, oletpas sinä komea uusissa vaatteissasi, Fia kehui miestään. Näytät ihan ranskalaisilta aatelismiehiltä.
2174842.jpg
- Pitsiä ja kaikkea, Fia huokaili. Kyllä oletkin osannut valita itsellesi kauniit vaatteet. Mutta nyt meidän täytyy mennä lasten luo. He ovat varmasti innoissaan, kun jälleen tapaavat isänsä.
2171016.jpg
Samaan aikaan ovat Amanda ja Calle ehtineet oman kotinsa rauhaan naapuritaloon uuden gramofoninsa kanssa, jonka he nostivat Callen varastosta hakemalleen pöydälle.
2171012.jpg
- Kyllä on mukavan rauhallista kaiken tohinan jälkeen, Amanda toteaa keinutuolissa istuessaan.
2171011.jpg
Calle näkee edessään ainoastaan uuden soittopelin pöydän päällä eikä hän edes kuule Amandan juttelua.
2171020.jpg
Hän sulkee silmänsä ja torkahtaa sohvalle rasittavan jouluaattoillan päätteeksi.
2171024.jpg
Amanda keinuttelee onnellisena tuolissaan kuunnellen miehensä kuorsaamista musiikin soidessa. - Kunpa Erik vielä saapuisi kotiin, jotta Fia saisi kokea saman ilon kuin minä tällä hetkellä, Amanda miettii tietämättä, mitä naapuritalossa juuri on tapahtunut.