Heidän kahvia juodessaan, Amanda kertoi olleensa juuri valmistamassa jouluruokia.
Kesäpäivän Martta oli tunnettu hyvästä ruoanlaittotaidostaan, joten hän ryhtyi auttamaan Amandaa. Etenkin lihahyytelö oli yksi esimerkki hänen parhaimmista taidoistaan. Amanda teki sillä välin porkkana- ja lanttulaatikkoa.
Martta oli suolannut lohen sekä tehnyt rosollin. Hän ihmetteli, miten ruoat säilyisivät jouluun asti, sillä siihen oli vielä runsaasti aikaa.
Amanda kertoi heillä olevan suuri ja kylmä kellari, jonne ruoat vietäisiin. Siellä ne säilyisivät, kunhan vain nimismies saapuisi kaveriksi ruokia kellariin toimittamaan.
- Niin, Martta-mummo tuumi, olenkin ihmetellyt, missä nimismies mahtaa olla. Häntä ei ole näkynyt pitkään toviin Kuuralehdon kylällä. Puhuvat siellä, että nimismies on joutunut Amandan... hmm.. tuota... tossun alle...
-Vai sellaisia puhuvat, Amanda vastasi naurahtaen, mutta tuntien silti närkästystä. Eivätkö ne hölmöt tiedä, että nimismies on työssä oleva ihminen. Ja sellaiset ihmiset, kuten nimismies, joutuvat joskus pitkille työmatkoille.
- Ei pidä ottaa nokkiinsa, Martta vastusteli. Aivan, niinhän se on asian laita. Mutta teillä taitaa olla hieman... tuota ikäeroa?
- Kuinka niin? Amanda ihmetteli. Ai, tarkoitatko valkoisia hiuksiani? Ah, hiukseni menivät valkoisiksi puolessa vuodessa Herbertin kuoltua! Oikeastaan olen nuorempi kuin nimismies, vaikka mummo olenkin. Tosin onhan nimismieskin pappa...Amanda hiljeni nopeasti huomatessaan, mitä oli päästänyt suustaan.
- Mitä! Huudahti Martta. Pappa? Onko hänellä lapsia?
- Tuota.. siis, Amanda kangerteli, sillä hän ei halunnut asioiden leviävän kylille ennen kuin Erik saisi tietää asiasta. - Tarkoitan, että hänhän on nyt pappa Fian lapsille...
Martta katsoi epäilevän näköisenä Amandaa. Jotakin tämä taisi nyt salata häneltä, mutta kaipa Amandalla oli siihen syynsä, joten Martta jätti asian siihen.
-Tässä sinulle syntymäpäivälahja, Martta sanoi ojentaen kauniin kulhon Amandalle.
- Se onkin juuri sopiva astia herneille, Amanda sanoi. Fialla onkin kovasti puutetta astioista. En ymmärrä, kuinka he ovat pärjänneet tähän asti ilman astioita. Tulehan, näytän sinulle jotakin...
- Rahasta perheellä ei taida kuitenkaan olla puutetta, sillä tämä kaappi saapui juuri, Amanda näytti Martalle ruokasaliin sijoitettua uutta astiakaappia, joka tosin ammotti tyhjyyttään. -Se on Erikin lähettämä joululahjayllätys Fialle...
-Samoin tämä tarjoilukaappi, Amanda näytti toista pienempää kaappia.
- Onpas siinä tilaa uusille astioille, Martta totesi. Mutta tässä vielä yksi lahja, joka sopii mielestäni mainiosti tuohon.. Hmm, katsotaanpas...
- Oi, kuinka kaunis vanha peili, Amanda ilahtui. Olet oikeassa. Siihen se sopii. Oikein paljon kiitoksia! Tämä on todella kaunis peili.
- En ymmärrä, mistä olet tuon peilin löytänyt, mutta parempaa en olisi itse siihen koskaan löytänyt, Amanda kiitteli Marttaa. Ja Amanda kiinnitti seinälle lampetit peilin molemmille puolille.
Hän etsi myös hieman täytettä tyhjinä oleville hyllyille ja laittoi joulukoristeita kaapin päälle.
Tarjoilupöydän lasikaappiin hän laittoi jostakin löytämänsä hopea-astiat.
Amanda ihaili kaappia ja astioita vielä myöhään iltahämärissä, sillä hän odotti...
Lopulta kauan odotettu henkilö saapuikin! Tuomisinaan hänellä oli pullo shampanjaa sekä makeisia, jollaisia Amanda ei ollut aiemmin nähnyt.
Lisäksi Calle laittoi pöydälle kaukaa Etelä-Ruotsista hankkimansa kulhon, joka täytettiin suklaakonvehdeilla.
Calle-nimismies oli palannut pitkältä työmatkalta, sillä hän oli ollut saattamassa Ruotsin kuninkaan vankilaan kelvotonta varasta ja murhamiestä, jonka nimismies itse pidätti tämän Pohjanperukoille saavuttuaan ja jäätyään kiinni kyläläisen kanan varastamisesta. Amandaa tämä työmatka oli kovasti pelottanut, mutta Calle oli kertonut hänelle vangin olevan kahleissa ja aseeton, eikä näin ollen kykenisi hänelle mitään tekemään.
Iltapalan syötyään Calle ja Amanda istuivat ihailemassa Callen tuomia muita tuliaisia. Calle oli ostanut kuninkaan antamilla runsailla palkkiorahoilla kupariastioita ja valurautapadan poikansa Erikin ja Amandan tyttären Fian perheelle.
Amanda ihaili uutuuttaan hohtavia astioita iltavalaistuksessa. - Nämäpä tulivat kreivin aikaan, Amanda tuumi. Nyt ei ole ongelmaa siitä, mihin jouluruoat laitetaan tarjolle. Olitpa sinä järkevä, kun hankit nämä sieltä Etelä-Ruotsista samalla reissulla.
Ruotsista oli saanut ostaa myös sokeria, joka Pohjanperukoilla elettävänä kurjana aikana oli kaikkien ihmisten ulottumattomissa.
- Ajattelin näiden olevan myös tarpeen, Calle selitti purkaessaan astiaston lattialle.
- Nyt voimmekin laittaa astiat kaappeihin, Amanda iloitsi.
Niinpä lautasliinat laitettiin laatikkoon...
Lautaset saivat paikkansa isosta vitriinistä...
...johon mahtuisi vielä muutakin.
Amanda sai avata paketin, josta paljastui paljon pitsiä...
...mustaa ja punaista...
-Kylläpäs tätä nyt riittää, Amanda nauroi. Kaunista pitsiä olet löytänyt!
-Ostin samasta kaupasta tuon jouluisen rasian, Calle näytti.
Rasia täytettiin hetimmiten pikkuleivillä.
- Myyjä siellä Dolores-kaupassa oli niin ystävällinen, että antoi kaupantekijäisiksi tällaisen, Calle osoitti kaunista sydänkuviota. -Niitä oli pari kappaletta, mutta kanssani samaan aikaan eräs toinenkin oli asioilla kaupassa, joten meille molemmille riitti oma lahja.
- Toin sinulle myös kankaita, Calle sanoi ja nosti ison kangaspinon tuolille. Näille varmaan keksit käyttöä.
- Aivan varmasti, sillä tiedän erään, joka kovasti odottaa uusia vaatteita, Amanda sanoi pitsejä tutkien. Ja näitä aion käyttää hänen asuunsa.
Amandan jäädessä suunnittelemaan vaatteiden mallia, istui Kuuralehdon isäntä ruokasalissa väsyneenä pitkältä matkalta palattuaan, mutta onnellisena siitä, että oli jälleen kotona eikä häntä haitannut vähääkään pienoinen epäjärjestys, joka vallitsi hieman siellä sun täällä SinisessäHetkessä.
Kommentit