- Minä kuulin, että se ihminen on hieman outo, Dagmar selitti Amandalle. Kuulemma leikkii nukeilla. Oli ollut jotain lasten pelejä pelaamassa, kun loukkasi itsensä, mokoma sählyri. Eikö sillä ole silmiä päässä, juoksee seinään aivan kuin olisi kokonaan päätön. Kyllä sitä vähemmälläkin kylkiluut katki saa, hän puuskahti. Moisen ihmisen olet sitten tänne kutsunut. Mitäs luulet sen osaavan täällä tehdä? Minä ainakin laitoin itselleni tämän kellon kaulaan, sillä vahinko ei tule kello kaulassa, sano minun sanoneen. Pitäisi jonkun tietää sekin...
- Kas, tarkasteli kelloa Amanda, hieno on. Mutta pitäisiköhän sinun laittaa vaatteet yllesi? Tuolla tavalla yöasussa kulkee pitkin taloa?
- Pitäisi jonkun tietää, että minä en pane päälleni niitä kesäisiä juhlavaatteita, joissa olen saanut kulkea häistäsi asti, Dagmar vastaa nyökytellen.
Samaan aikaan Amandan ja Dagmarin tietämättä oli ruokasali saanut uudet tapetit ja uuden seinän porraskaiteen sijalle. Mutta toki pitäisi remontin tekijän tietää, ettei yhdellä kädellä tapetointi ole lasten leikkiä, joten jälkikin on sen mukaista. Tosin Amandan ja Dagmarin myöhemmin saavuttua huoneeseen tapettin kuivuttua, tapetissa olleet rypyt näyttävät jo aika lailla silenneen. Loput rypyt Amanda ja Dagmar aikoivat piilottaa kalusteiden taakse.
- Kylläpäs onkin mukava istahtaa, kun on niin jouluista jo, Dagmar ihastelee kuusta.
- Jotkut ne ehtii istumaan, Amanda tuhisee. Joillakin on kädet täynnä työtä muiden vaan istuskellessa ihailemassa toisten työn tuloksia.
- Joillakin on monet uudet vaatteet vaihtaa päällensä, Dagmar vastaa. Jotkut saavat kulkea yhdessä ja samassa puvussa kesästä seuraavaan. Nyt joku aikoo pitää yöpaitaa, kun kerrankin on saanut jotain uutta.
-Kröh.. Niin.. Tokihan on oikein mukava, että kaikki vanhassa rakennuksessa olevat virheet ja jäljet korjataan, Amanda tuumi vaihtaen nopeasti puheenaihetta. Katto näyttää hyvin hienolta ja sopivalta huoneen muihin väreihin.
-Aivan, Amanda toteaa huomatessaan uuden koristeen, juuri tällaisia koristeita olen halunnut jo kauan. Kaikkea pientä ja sievää, josta lapset pitävät.
- Kukkia ei olisi tarvinnut tuoda, Dagmar torjui. Tuo tonttu on kyllä ihan mukava lasten katsella. Jotain tällaista juuri...
- Kuten tämä talo, Dagmar riemuitsee. Siitä on lapsille paljon iloa. Se pitää laittaa johonkin...Hmm...
- Tämäpäs on hyvä, Amanda iloitsi. Tälle tiedän jo paikan...
- Kappas, Dagmar tuumi. Siihenhän se sopii oivallisesti. Ovet tosin tarvitsisivat maalipensseliä..
- Ei missään nimessä, Amanda parkaisi. Meidän jouluvalmistelut eivät valmistu ikinä, jos täällä aletaan heilumaan maalipurkkien kanssa.
Keittiö sai uudet jouluverhot...
..sekä pöydälle laitettiin joululiina. Siinä olivatkin jo Amandan aiemmin leipomat pikkuleivät purkissä.
- Niin on pieni purkin suu, ettei käsi mahdu ottamaan, tuskaili Dagmar. Ei yhtä kahvileipää tarjota edes...Vain tuoksut tunkee nenään...
- Kyllä tuoksuu joulukukkanen ihanalle, Dagmar nuuhkii. - Oletkos nyt ihan höperö, sanoo siihen Amanda, ennenkään ole joulutähti millekään tuoksunut.
- Minä nuuhkin tämän hyasintin tuoksua, Dagmar oikaisee. Kyllä onkin ihastuttava tuoksu. Oikein kaksin kappalein hän toi meille kukkia jouluksi. Ei se sitten aivan omituinen olekaan, jotain tapoja sentään..
- Hys, Amanda varoittaa, hän saattaa kuulla. Varo niitä puheitasi...
- Minäpäs luulen, että jonkun olisi pitänyt varoa omia puheitaan jossakin Meän Tyärten parissa puuhaillessaan, Dagmar nakkeli niskojaan ja tuhahteli Amandalle.
- Teki mitä teki, aina kaikki on väärin, Amanda tupisi jätettyään Dagmarin yksinään. Hän meni katsomaan kukkaa, joka oli yksi niistä kolmesta, jonka remontin tekijä heille toi. - Näin suurta kliiviaa en olekaan ennen nähnyt. Merkillistä.
Amanda kieputtaa joulupunoksen porraskaidetta koristamaan. - Olkoon siellä yksinään koko Dagmar. Kun ei hänestä ole mihinkään mitään apua. Yksinään vaan istuskelee huoneessaan silkkiyöpaita päällään monet illat, ja minä olen saanut leipoa kaiket päivät.
- Kuulin tuon, huusi Dagmar toisesta huoneesta. Kuulin myös, että Meän tyärten kerhossa oli joku kertonut, että jollakin on huoneessaan jonkunlainen rasia, jossa on muistoja, mitkä eivät ole tarkoitettu kaikkien kuultavaksi...
- No, minä kerrankin ajattelin ihmisten tulevan suopeammiksi sinua kohtaan, kun tietäisivät mitä olet menettänyt elämässäsi, Amanda selittää. Jos he tietäisivät sinusta enemmän eivät he karttelisi sinua, vaan saisit ystäviä. Olisithan sinäkin onnesi ansainnut elämässäsi..
- Jaahas, Dagmar toteaa. Minäpäs arvelen, että joku on käynyt jonkun huoneessa lukemassa sellaisia arvokkaita kirjeitä ja kallisarvoista kirjaa, johon jonkun ei olisi pitänyt ollenkaan koskea. Maailmassa ole enää mitään yksityisyyttä...
- Tulehan, Dagmar, katsomaan, mitä täällä on, Amanda huhuilee. Nukke tytöille!
- Ja aivan alaston, harmittelee Dagmar nukkea katsoessaan. Kyllä tuolle täytyy vaatteet saada. Ihan kuten joku muukin tarvitsisi uusia vaatteita.
- Minun täytyy tehdä tälle jotain puettavaa, Amanda myöntyy. Ja sitten laitamme tämän tytöille joulupakettiin. Ehkä minä teen sinullekin uusia vaatteita, Amanda lisää katsoen Dagmaria. Jospa tilaisimme pitsiä...
Tästä lupauksesta leppyneenä Dagmar katsoo himmeliä. - Ehkä voit viedä tuon omaan olohuoneeseesi. Se sopii sinun kotiisi paremmin kuin tänne SiniseenHetkeen. Täällä ei ole mitään niin vanhanaikaista kuin siellä, Dagmar supatti itsekseen. Sinä.. ja himmelisi...
- Onni onnettomuudessa, etten halua kuulla tuota, vastasi siihen Amanda. Kuten onni oli sekin, että Meän tyärten Anja ehti tehdä meille joulukoristeita.
Kommentit