Joulun jälkeen Dagmarilla koitti ankeat ajat, koska lapset viettivät aikaansa vanhempiensa kanssa Amandan ja Callen puolestaan viihtyessä omissa oloissaan.

Dagmar istuskeli yksinään omassa huoneessaan katsellen hankkimansa uuden jalkalampun suoman hämyisän valon turvin joululahjaksi saamaansa häkissä kujertavaa papukaijaansa. - No, eipäs sinusta todelliseksi juttukumppaniksi oikein ole, Dagmar puheli.

- Vaikka parempihan sinäkin olet kuin ei mitään, hän sanoi suopeasti katsellen uutta lamppuaan, jonka oli tavaroistaan tyhjenevästä kaupasta saanut ostettua.

Dagmar oli katsellut lamppua kaupassa kauppiaan selittäessä hänelle lopettavansa kaupan pidon, koska seudulla oleilevat venäläiset olivat liian kovia kilpailijoita hänen kaupan pidolleen, ettei kauppias enää pystynyt kilpailemaan ilman lupia toimivien ulkomaisten kaupustelijoiden kanssa.

- Siitä saisit itsellesi oivallisen valaisimen, kauppias oli houkutellut Dagmaria lampun hankintaan.

- Lamppuhan on oikein sopiva väreiltään huoneeseeni, Dagmar mietti tyynesti huomaten samalla toisenkin lampun ja aikansa tingattuaan hinnoista Dagmar otti molemmat lamput mukaansa ja vei ne SinisenHetken huoneisiin.

Toisen paremmin rosan salin väreihin sopivan lampun hän jätti Fian ja Erikin asuntoon.  -Ehkä ne paremmin huomaavat minutkin, kun tajuavat saaneensa uuden lampun, Dagmar mietti.

- Tuolille istuuduttuaan luulisi Fian huomaavan uuden lampun, Dagmar mutisi. Sitten he tulevat minun luokseni huoneeseeni kyläilemään, koska haluavat kiittää lampusta.

Dagmar oli saanut Meän tyärten kerhossa bunkaillun matonkin haltuunsa.

Maton hän laittoi ruokasaliin ruokapöydän alle.

Huoneen pöydälle hän asetti uuden liinan ja matto koreili lattialla. - Eivät he voi olla huomaamatta uusia tavaroita, Dagmar mietiskeli. Nyt menen huoneeseeni odottamaan heidän tuloaan.

Huoneeseensa mennessään hän ihaili ohimennen pehmeää valkoista uutta kylpytakkiaan, jonka oli saanut lahjaksi Kesäpäivän Martta-mummolta tossujen ja pitsien kera.

Sitten hän istui odottamaan vieraita tulevaksi... Mutta hetki toisensa jälkeen vierähti kenenkään saapumatta. Niinpä Dagmarin ajatukset kulkivat kauppiaaseen, jonka kanssa vastikään oli jutellut. - Pyh, sanon minä niille venäläisille kaupustelijoille, Dagmar puuskahti. Etteikö heidän kanssaan voisi kilpailla. Mokomakin kyläkauppias, kun lopetti kaupan! Mistäs minä nyt löydän juttuseuraa, kun kukaan ei tule luokseni?

- Olisihan se eri toista, jos kylällä olisi kauppa, mihin astella tuttuja tapaamaan, Dagmar mietti. Tai, entäs jos...?

Dagmar riensi kauppaan, mikä tosiaan oli tyhjentynyt tavaroista.

Viipyiltyään kaupan tiloissa tovin, hän sai päähänsä mielestään loistavan idean. Niinpä ei kulunut aikaakaan kun hän oli saanut remonttimiehet työhön ja toimeen, ja kaupan laajennus oli täyttä totta. Entinen kauppa sai lisäneliöitä takapihalta valloitetulta alueelta sekä toisen mokoman lisää Dagmarin pyynnöstä tehdystä toisesta kerroksesta.

- Nyt tänne saadaan entistä suurempi valikoima, ja paljon ihmisiä mahtuu kerralla asioimaan, Dagmar naputti tiskiä. Ja onko sillä niin väliä ostavatko ne mitään. Tulkoon väki tänne rupattelemaan.

Takaovesta voi kaupan väki kulkea nykyaikaisesti työhönsä, eikä tarvitse enää samasta ovesta asiakkaiden kanssa astella.

Entisen kivilattian tilalle asennettiin puuparketti, joka lakattiin kiiltäväksi.

- Kaupan kattoon laitetaan tietysti lamppu, joka valaisee hyvin koko kauppaa, ja saa asiakkaat näkemään kaikki tarjolla olevat tavarat, Dagmar suunnitteli.

Hän haki Fian ja Erikin huoneesta lampun, joka ei ollut koko aikana toiminut oikein kunnolla, ja sitä katosta irrottaessaan huomasi johdon olevan poikki. - No, eipäs mikään ihme, ettei lamppuun ole tullut valoa, kun johtokaan ei saa kosketusta, hän mietiskeli itsekseen. Hän maalasi kullanvärisen lampun kauppaan paremmin sopivaksi arkisen rautalampun näköiseksi. Eipähän vorotkaan mielly lamppuun, kun ei se enää kimalla ja kiillä eikä näytä liian pramealta, Dagmar sanoi tyytyväisenä.

Dagmar sytytti valon lamppuun. - Oikein hyvä, hän kiitteli itseään.

- Nyt on tilaa uudelle kaupalle ja kauppiaalle, Dagmar totesi remontoijien saatua uudistuneet tilat valmiiksi.

- Mutta mistäs minä löydän tähän kauppiaan? Ihmetteli Dagmar.  Kuka uskaltaa enää aloittaa kaupan pitoa, kun edellinenkin lopetti vähin äänin? Kummallisen saamatonta väkeä kylä täynnä, eivät saa edes yhtä kauppaa pidettyä hengissä! Jos minä olisin kauppias, niin olisi ihan varmaa, etten luovuttaisi niin helpolla kuin nämä valmiille tottuneet nykynuoret! Jaa-ha, vai niin... No, entäs jos...? Entäpä...?

Ja niin jäi Dagmar mietiskelemään jotain itsekseen...