Erik tajusi nopeasti jääneensä nimismiehen armoille, ja joutui kuin joutuikin paljastamaan tälle salaisuutensa, joten he menivät peräkanaa Erikin työhuoneeseen.

Siellä lattialla oli vanha arkku. - Kuten ymmärrät, Erik aloitti. Niin, aavistan tunteesi Amanda-anoppiani kohtaan.. Erik selvitti kurkkuaan miettien, miten jatkaisi saadakseen nimismiehen puolelleen. - Kuten sanoin, hmm.. Olethan itsekin varmaan huomannut, että taitaa Amandalla olla samankaltaisia tunteita sinua kohtaan.. hmm.. Ymmärtääkseni. Joten, sanoisinko, että.. taitaa olla selvin reitti Amandan sydämen valtaamiseksi se, että me, tuota.. hmm.. löydämme yhteisymmärryksen tässä asiassa. Erik viittasi kädellään kohti arkkua. - Näytänpä siis sinulle jotain, näin ystävyyden merkkinä, kuten uskon sinun nyt olevan.. ja tuota unohtaneen.. hmm tiettyjä epäilemiäsi asioita, joten...

-Tässä on siis arkku sisältöineen, Erik näytti raottaen arkun kantta. Arkun sisältä pelmahti pöly, joten siitä päätellen arkkua ei kovin usein oltu avattu.

- Miten kummassa sinulla voi olla jotain tällaista? Huudahti nimismies nähdessään arkun sisältöä tarkemmin ja kirjoitukset arkun sisäkannessa. - Se jääköön minun salaisuudekseni, Erik vastasi. Parempi, ettet tiedä ihan kaikkea. Itsesi vuoksi. Mutta sanonpa, että mitä vielä näet, saa sinut hiljaiseksi.

Miehet polvistuivat arkun ääreen, ja nimismies kääri hihansa hengittäen raskaasti jännittyneenä moisen aarteen äärellä.

Arkussa oli karttoja sekä kultaa!

- Mistä tämä arkku on peräisin, sitä en kerro, Erik toisti. Mutta sen, mitä täältä arkusta löysin, on paljon arvokkaampi tieto kuin itse arkun sisältö.

-Katsohan tätä, Erik näytti vanhaa karttaa. Tämä on suuri löytö. Tämän vuoksi tarvitsen apuasi. Vastineeksi saat osan rikkauksista, joita saamme mennessämme hakemaan aarteen, jonka sijainnin kartta osoittaa. Tämä arkku on ilmeisesti kartan osoittamasta paikasta aikoinaan löydetty, mutta monien vaiheiden kautta, se on nyt minun hallussani.

Tämän aarteen haettuamme, olemme niin rikkaita, ettet sinä hyödy mitään minun pidättämisestäni sen rinnalla. Varsinkaan, kun siinä tapauksessa menetät Amandan ikiajoiksi. Jos siis haluat sekä Amandan että rikkauksia, tiedät miten tulee toimia.

Nimismies otti kartan Erikiltä ja levitti sen lattialle alkaen tutkia sitä. Kartta oli tosiaan vanha, ja vaikutti aidolta ja alkuperäiseltä. Se oli kellastunut ja sen reunat olivat repeytyneet sekä osittain palaneet. - Hmm, hän tuumi Erikille sivellen toisella kädellään arkusta esiin otettuja kultarahoja. - Kyllähän se niin on, että.. tuota.. Kohtahan tässä.. niin tuota.. Jos Amanda siis.. voimme olla sukulaisia.. Etteihän sitä toki sentään..Hmm.. Niin tuota, sukulaisia sentään vankilaan laiteta... Joten...

-Se on hyvä päätös. Tässä sinulle hieman vaivanpalkaksi, Erik sanoi innoissaan ja hyvillään nimismiehen sanoista ja antoi tämän kouraan painavan kultarahan. - Onpas se tosiaan, niin.. kovin on painava kolikko, nimismies myhäili.

- Eikä siinä vielä kaikki, Erik hymisi. Katsopas sinne arkun pohjalle! Nimismies katsoi ja henkäisi syvään yllättyneenä näkemästään. - Kultaa! Hän hengähti hengitystä pidättäen. Harkkokaupalla kultaa! Me olemme rikkaita! Siis... niin, sinä siis olet...

- Onhan täällä vielä muutakin, Erik toteaa ja nauraa. Kyllä näistä riittää meille molemmille. Siis, kunhan haemme sen...

- Katsos tätä, Erik näyttää suurta avainta. Tämä takaa rikkauksia meille molemmille valtavat määrät, kuten arkun sisältökin osoittaa. Se, mihin tämä avain sopii, on minullekin arvoitus, joten meidän täytyy vain ottaa kartta mukaan sekä avain ja lähteä merille kartan osoittamaan paikkaan.

Nimismies koppasi Erikin merirosvohatun päähänsä ja ison, vanhan avaimen käteensä. - Siis merille! Hän huudahti. Mitähän Amanda sanoisi, jos näkisi minut tällaisena. Kenpä olisi uskonut, että koen jotain tällaista eläissäni.

Asian sovittuaan miehet lyövät kättä päälle. - Ja nyt Amandalle kertomaan, ettet ollut minua pidättämässä vaan epäilit jonkun varkaan piiloutuneen lähistölle ja aseesi lauenneen vahingossa. Siten saat Amandan unohtamaan tapahtuneen, Erik iski silmää nimismiehelle. Kenties joku lahja sulattaa Amandan sydämen. Ei kannata heittää vielä toivoa. Etenkään nyt, kun me pidämme yhtä. Joten siis, autan sinua siinä asiassa.

Miehet lukitsivat arkun yhteistuumin ennen poistumistaan Erikin työhuoneesta.

Palattuaan muiden seuraan, kertoi nimismies naisille Erikin luoman version tapahtumista. Samassa hän huomasi kadottaneensa kiikarit, joiden ansiosta yleensä oli nyt Sinisessä Hetkessä. Hänhän oli katsonut kiikareilla Kuuralehtoon päin usean päivän ajan odottaessaan Erikin paluuta. Ja silloin hän oli nähnyt sen..! - Mutta hyvä tavaton, huudahti siihen Dagmar. Eihän sellaista voi nähdä! Ei kukaan voi nähdä tulevaisuuteen! Olipa onni, että kiikarisi katosivat! Jatkoi Dagmar säikähtäneenä. Mutta entäpä jos ne kiikarisi ovat täällä huoneessa?

He alkoivat etsimään kiikareita kaikkialta. Fia kurkisteli portaiden alle. - Eivät ole täällä.

Amanda katsoi lipaston alle. Greta-vauva luuli Amandan leikkivän hänen kanssaan ja kujersi ojentaen kätösensä tätä kohti. - Ei näy täälläkään kiikareitasi, Amanda sanoi pettyneenä, sillä olisihan ollut mukava ojentaa kiikarit nimismiehelle. Tämä olisi siitä hyvästä varmaankin halannut häntä. Nyt kun asiat olivat hyvällä tolalla, Amanda enemmän kuin mielihyvin joutuisi nimismiehen karhunsyleilyyn.

Samuel nosti maton reunaa tuntiessaan kyhmyn maton alla, mutta sieltä paljastuikin ainoastaan pari haarukkaa. - Kas, siellähän ne meidän kadonneet haarukkamme ovatkin, Dagmar tuumasi.

Johan imuroi huoneita toivoen löytävänsä kiikarit. Ehkä nimismies antaisi hieman löytöpalkkiota.

Samuel kumartui katsomaan pöydän alle. Ei jälkeäkään kiikareista!

Erik siirsi kalusteita tutkien niiden takaa, mutta ei löytänyt mitään.

Dagmar tutki lattian sentti sentiltä. Kiikarit olivat kadonneet jälkeä jättämättä!

Kiikareita ei ollut missään. Ne olivat tyystin kadonneet. -Tämäpä merkillistä, tuumi nimismies. Mutta toden sanoakseni, kiikarit olivat hieman pelottavat. Minun täytynee hankkia uudet kiikarit. - Jos tarvitset niitä, Erik sanoi siihen iskien silmää nimismiehelle. Niin, ovathan ne kyllä hyvät olemassa metsästysreissuilla ollessasi. Muutoin..

Samassa astuu Lili huoneeseen vauva sylissään. Hän oli kuullut Erikin ja muiden äänen ja tuli katsomaan, mistä kiihtyneet äänet johtuivat, vaikkei puheesta mitään selvää saanutkaan. Erik oli toden totta unohtanut Lilin olemassaolon..

Hän kietoi kätensä Fian vyötäisille kuin estääkseen Liliä puhumasta sopimattomia, koska tiesi Fian jonkin verran ymmärtävän ranskaa. - Salut, Lili. Ca va? Hän tervehti Liliä.

- Kiikareiden suhteen emme näköjään voi tehdä mitään, he totesivat. Dagmar levitteli käsiään kuin peläten kiikareiden ilmestyvän yhtä salamyhkäisesti kuin ne katosivatkin. Mutta muuten meillä on ilmeisesti asioiden suhteen yhtä ja toista tehtävää, Dagmar tuumasi muiden nyökytellessä yksimielisesti. Siitä asiasta heistä aika moni oli samaa mieltä. Nimismies jäi vilkuilemaan Amandaa, joka oli olevinaan kuin ei huomaisikaan koko miestä. Erik vilkuili syrjäkarein Liliä ja tämän vauvaa. Mitähän tuonkin kanssa pitäisi tehdä, hän mietti itsekseen. Veisinkö hänet merille mukanani? Jos hän löytäisi sieltä jonkun merimiehen.  Dagmar seurasi heitä kaikkia. Hän tarkkaili Liliä ja Erikiä ja huomasi, kuinka Erik vältteli Lilin katsetta. Samoin Amanda huokaili itsekseen vältellen katsomista nimismieheen. Dagmar huomasi Erikin ja nimismiehen oudot ilmeet ja keskinäiset salaperäiset silmän iskut. Jaa, jaa. Taitaa olla melkoinen soppa keittymässä täällä. Tyyntä myrskyn edellä, sanoisinko...