Vihdoin koitti päivä, jolloin pitkän odotuksen jälkeen Fia pääsi kotiin miehensä Erikin kanssa. He purkivat mukanaan tuomansa kalusteet, ja ne kannettiin kaikessa hiljaisuudessa sisälle, koska he halusivat yllättää lapsensa kutsumalla nämä valmiiksi kalustettuun huoneeseen.

He olivat hankkineet kaappikellon ja pari tuolia tulomatkallaan Ruotsista, Coco-nimisestä liikkeestä

Ison rokokoo-lipaston he löysivät samasta paikasta.

Lipasto sijoitettiin seinustalle rosaan saliin, ja Fia laittoi sen päälle yläkerran huoneesta löytämänsä maljakon sekä kynttilänjalat tietämättä niiden alkuperää, sillä nämä olivat Erikin Egyptistä tuomia hautakammiosta peräisin olevia ryöstösaaliita. Mutta sitähän Fia ei voinut tietää.

Iloissaan muistakin kotoaan löytämistä ihanista tavaroista, hän toi ne samaan huoneeseen. Hän ei voinut ymmärtää, miksi jotain näin kaunista oli piilotettu ylimpään huoneeseen, missä kukaan vieras ei niitä koskaan tulisi näkemään.

Saatuaan tavarat paikoilleen, he huusivat lapsia, jotka kilvan juoksivat vanhempiensa luokse. Tytöt kiipesivät tuoleille seisomaan varmistaen, että heidät huomattaisiin, eikä Fia hennonnut komentaa lapsia alas tuoleilta.

Kaikki puhuivat yhteen ääneen iloissaan jälleennäkemisestä.

Ylimmässä huoneessa, josta nyt tavarat oli kannettu pois, Fia esitteli Erikille ostamiaan vaatteita. -Minä tarvitsen tilaa näille puvuilleni, Fia selitti näyttäen yhtä pukua. Haluan tämän huoneen omaksi pukeutumishuoneekseni, jollaisia hienoilla ranskalaisilla naisillakin oli.

Kuva puvusta. Malli syntyi sitä tehdessä.

Avaamalla rusetin ja korsettinauhakiinnityksen, mekon voisi pukea päälle. En kuitenkaan toistaiseksi halua repiä Fian päällä olevaa kiinni liimattua mekkoa, joka on ihan uusi ja alkuperäinen Fian päällä ostohetkellä ollut.

Makuuhuoneeseensa Fia vei muita tavaroitaan, kuten hattuja, korsetin sekä patsaan, jonka hän sijoitti hyllylle varoittaen ketään siihen koskemasta. Erik silmäili patsasta kummastellen, kuinka paljon se muistuttikaan hänen rakkaan vaimonsa vartaloa ja näköä muutenkin. Mitenkähän se Fia oli saanutkin näin paljon rahaa, että oli voinut ostella kalliita vaatteita? Erik mietti itsekseen, mutta koska hänellä itselläkin voisi olla yhtä ja toista selvitettävää vaimonsa kanssa, ei hän voinut kysyä asiasta mitään. Vaivihkaa hän aikoi ottaa selville patsaan alkuperän.

Tässä hatut ja korsetti vielä sängyn päälle heitettynä.

Lähikuva korsetista. Henkari päällystetty kapealla satiininauhalla. Hatussa Tiimarin ruusuja.

Makuuhuoneen lipaston päälle Fia laittoi vanhoja kuvia kehyksissään sekä Ranskasta mukanaan tuomansa ruusun, jonka hän laittoi maljakkoon. (kynän kärkiosa)

Seinälle hän laittoi äidistään nuorena otetun valokuvan.

Samaan aikaan alemmassa kerroksessa tapahtuu jotain! Nimismies on kiikaroinut päivät pääksytysten Kuuralehdon suuntaan mökkinsä portailta, ja lopulta hänen odotuksensa palkittiin. Nyt hän saisi ison kalan koukkuun ja hirmuisen palkkion, kun veisi kauan etsityn rikollisen kaltereiden taakse! Voi, onnen päiviä. Nyt hän voisi lopettaa työt ja levätä tarvitsematta enää milloinkaan palata työhönsä. No, olihan siinä toki puolensa ollut siinäkin työn teossa. Mutta tämä olisi huipennus hänen uralleen. Ansiomerkkejä, kuuluisuutta.. Hänestä puhuttaisiin vuosien päästä... Ei, vaan kymmenien vuosien tai siis satojen vuosienkin päästä. Hänestä tulisi kuolematon! Hänen maineensa kiirisi kaikkialle! Kyllä elämä oli ihanaa. Tässä se oli, minkä eteen hän oli ahertanut. Aivan hyppysissä jo. Niinpä hän suuntasi askeleensa Siniseen Hetkeen näyttäytymättä Amandalle. Ja siellä hän huomasikin heti aarteet, jotka olivat peräisin...! Niin, mistäpä muualtakaan ne voisivat olla peräisin. Johan niiden ulkomuoto kertoi alkuperän. -Minä pidätän sinut, Erik, sanoi nimismies kuuluvalla äänellä osoittaen pyssyllä Erikiä, joka juuri oli tulossa portaita alas.

- Mitäs nyt? Erik kysyi nostaen nopeasti kätensä ilmaan, ettei nimismies vain ampuisi. - Rauhoitu, hyvä mies! Erik yritti lepytellä nimismiestä, koska tämä osoitti häntä yhä aseellaan.

- Pistähän nyt pyssysi pois! Erik yritti komentaa miettien, miksei ollut ottanut omaa asettaan taskuunsa, jotta voisi nyt taltuttaa nimismiehen. Vankilaan hänellä ei ollut aikomustakaan lähteä!

Mitään aavistamatta saapui Fia huoneeseen kummankaan miehen häntä huomaamatta. - Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Äiti! Tule nopeasti!

Fian kiljunnan säikäyttämänä nimismies horjahtaa kääntyessään katsomaan Fiaa. Ja silloin..! Ase laukeaa...

Erik kaatuu maahan!

Amanda kiiruhtaa paikalle ja näkee Erikin makaavan lattialla jalat nimismiehen takaa pilkottaen. -Ammuitko sinä kurjimus Erikin, Amanda nyyhkäisee. Minun vävyni! Arvaatkos ollenkaan, mitä tämä meille aiheuttaa? Ja sinulle ja minulle myös!

-Rakas, Amanda, nimismies rukoilee. Enhän minä tahallani! En tarkoittanut. Siis se oli vahinko. Anna minulle anteeksi! En halua menettää sinua, olet minulle niin rakas! Teen kaikkeni hyvittääkseni perheellesi menetyksen. Mitä ikinä voin tehdä, lupaan sen!

-Et sinä voi korvata meille Erikiä, naiset huutavat yhteen ääneen. -Erik on minun koko elämäni, kiljuu Fia hysteerisenä. Miten voin elää ilman häntä? Miten saan lapseni elätettyä! Auttakoon meitä, ken voi! Fia parkuu täyteen ääneen. Ja Amandan mieli on mustana. Juuri tuo mies... Kaikki unelmat murenivat saman tien!

Samassa kaikkien hämmästykseksi Erik kömpii pystyyn lakki kourassaan. - Älkääs nyt minua vielä haudatko sentään, hän sanoo naureskellen. Taisi olla nimismiehen elämän ensimmäinen huti laukaus! Mutta nyt voimme varmaan keskustella kuin mies miehelle, sillä kuulin lupauksesi naisille, että teet kaikkesi heidän vuokseen. Ehkä nyt on aika siihen, vaikken kuollutkaan, sillä minulla on sinulle hyvin tärkeää näytettävää...

Ja niin palaa rauha maahan miesten poistuessa kahdestaan omille teilleen ties minne, naisten mennessä ihailemaan Fian tavaroita, joista lisää myöhemmin...