Elämää oli aina ollut Pohjanperukoilla muista tiedoista ja luuloista huolimatta. Ihmiset olivat kulkeutuneet yhä kauemmas pohjoiseen syystä jos toisestakin. Monesti mentiin pakoon verottajaa, jolle ei haluttu kymmenyksiä pienistä tuloista maksaa. Suomalaiset olivat hyvin sikiävää kansaa, ja perheissä suuret lapsikatraat, joita usein oli hyvin työlästä ruokkia. Elettiin omavaraistalouksissa eikä säilöntää osattu tehdä. Se mikä saatiin viljeltyä, kalastettua tai metsästettyä, syötiin saman tien.
Erik oli tullut etelämpää, idästä päin hänen isoisänsä lähtiessä pakoon velkojia, joita hän oli kaupankäynnillään petkuttanut. Erik ja veljensä Johan-Henrik olivat jatkaneet omaa kaupankäyntiään isänsä jalanjälkiä seuraten, ja siitä tiedämmekin Erikin kohdalla, että hän oli pakotettu vaihtamaan sukunimensä halutessaan piiloutua omilta velkojiltaan. Näin siis Erikin sukunimi joutui unholaan, ja tunnemme hänet Sinisen Hetken isäntänä. Sininen Hetki oli aiemmin ollut ruotsalaisittain Blåstund. Suomi kuului pitkään Ruotsin vallan alle, joten käytössä olevat sukunimet olivat ruotsalaisia. Sukunimien suomentamiseen ryhdyttiin Pohjanperukoilla vasta paljon myöhemmin. Myös Kuuralehto suomennettiin ruotsalaisesta Frostlundista paljon myöhemmin, mutta tarinassa selvyyden vuoksi käytämme siitä tulevaisuudessa suomennettua nimeä. Erik oli kuitenkin pakotettu suomentamaan nimensä ja näiden monimutkaisten vaiheiden jälkeen hän oli varma, että kukaan joka häntä hänen entisellä nimellään etsisi vanhojen tekojen vuoksi, ei tulisi koskaan häntä löytämään.

Niinpä Pohjanperukoilla elettiin turvallisuuden pettävässä olotilassa. Mereltä päin kuitenkin vaani monen moista uhkaa. Laivoilla päästiin kaupunkiin asti pitkään, mutta noin sata vuotta aiemmin maan nousun vuoksi, oli laivojen pääsy kaupunginlahdelle estynyt ja satama siirtyi yhä kauemmas etelään, noin muutaman kymmenen kilometrin päähän, josta kuitenkin oli erittäin hyvät yhteydet kaupunkiin, ja tästä samoin naapurikaupunkiin, jonne oli vain muutaman kilometrin matka. Pohjanperukoilla kaupankäynti oli erittäin vilkasta.

Naapurikaupungin asema täyttyi tuolloin laivojen tuomista ja laivoille menevistä tavaroista. Terva oli suurin vientituote, ja sitä myytiin suurissa tynnyreissä. Myös puutavara oli hyvä kaupankäynnin kohde, vaikka laivojen rakentaminen olikin seestynyt. Puutavaraa vietiin Amerikassa ja Euroopassa riehuvien sotien vuoksi enemmän kuin koskaan ja monet kauppiaat rikastuivat. Samoin toiset laivojen omistajat...
Kaupungissa tosin oli vain muutama hyvin rikas porvari, ja heidän perheidensä lapset lähetettiin Uppsalan yliopistoon opiskelemaan.
Ruotsin valta Suomen suhteen sai surkean lopun Napoleonin ja Tsaari Aleksanterin tehdessä Ruotsin kuninkaan selän takana salaisen rauhansopimuksen, jolla Suomi luovutettiin Venäjälle. Tsaari Aleksanteri veti ominpäin valtakunnan rajan keskelle kaksoiskaupunkia, jossa oltiin iät ajat toimittu yhdessä, käyty kauppaa ja tuettu toinen toistaan vaihtotaloudessa elellen. Kun tsaari veti rajan keskelle rajajokea, hän halusi saada silloin Euroopassa ehkä tunnetuimman suomalaisen kaupungin haltuunsa sen sotilas- ja kauppapoliittisen aseman vuoksi. Rajan vetämisestä seurasi monia kaupungin asemaa heikentäviä asioita. Rikkaat pakenivat rajan toiselle puolelle Ruotsiin, laivanrakennuspaikka menetettiin, kuten myös omia metsiä ja maita. Kaupankäynti heikkeni, ja vain taitavimmat pystyivät siinä rikastumaan...

Viljaa alettiin tuomaan Pohjanperukoille nyt Pietarista, koska väkimäärä oli moninkertaistunut eikä viljelyn avulla pystytty ruokkimaan kasvavaa väkimäärää. Erikille seurasi kulta-aika. Olihan hänellä laiva, jolla seilata Pietariin ja takaisin vieden ja tuoden tavaraa  ja hän otti korkeat rahtimaksut vaarallisen laivamatkan vuoksi. Sotatoimet uloittuivat pikku hiljaa myös Pohjanperukoille ja sekä Englannin ja Ranskan sotalaivat seilasivat lähivesillä.

Suomalaiset veivät omat laivansa turvaan puolueettoman Ruotsin satamaan, missä ne saivat olla rauhassa eivätkä sotalaivat niitä upottaneet. Suomalaiset toimittivat Ruotsin kaupunkiin saapuneet venäläiset pois rajan toiselle puolelle puusiltaa pitkin ja he kestitsivät englantilaisia sotilaita kaikin keinoin, joten ennen pitkää mielialat lauhtuivat, ja he viettivät pitkät tovit yhdessä tarjoilun ääressä. Kaupasta haettiin monen litran suuruiset kaljapullot, joita kaupungin panimolta sinne oli myyntiin tuotu. Myös englantilaiset tarvitsivat tervaa, joten sotilaille vietiin tervatynnyri lahjana heidän suopeudestaan.

Panimolta kauppaan myyntiin tuoduista oluista lastattiin myös valtava määrä pienempiä pulloja sekä viljaa uusille ystäville Ruotsin valtakunnan puolelle satamaan, jossa sulassa sovussa aikaa vietettiin. Sotaahan kävivät englantilaiset ja ranskalaiset venäjää vastaan, eihän sillä ollut mitään tekemistä suomalaisten kanssa. Tämän toki englantilaiset hyvin käsittivät ja jättivät suomalaiset rauhaan.
Sinisen Hetken kellarissa oleva kauppa toimi myös postiasemana, jonne paketit tuotiin laivojen mukana edelleen kuljetettaviksi. Kauppa salattiin venäläisiltä eikä kauppias itse vielä oleillut Sinisen Hetken kellariin sijoitetussa kaupassa vaan toisaalla kylällä olevassa kaupassaan, josta venäläiset ottivat mitä mielivät maksamatta ropoakaan tarvitsemistaan tuotteista. Niinpä kauppias alkoi piilottamaan tavaroita enenevässä määrin uuteen kauppapaikkaansa, josta venäläisillä ei ollut hajuakaan.
Kaupan hyllyille lastattiin siis myös kankaita ja liinavaatteita, kotikutoisia mattoja ja mitä ikinä ihmisiltä myyntiin liikeni ja mihin heidän kädentaitonsa riittivät. Myyntituloilla jokainen sai tarvitsemiaan ruoka-aineita omiin tarpeisiinsa.

Sinisessä Hetkessä eikä sen koommin Kuuralehdossakaan ollut puutetta mistään. Sen takasi kaupan vuokratulot, mistä Amanda oli ikuisesti Dagmarille kiitollinen sekä Erikin kauppiastaidot, hieman kyseenalaiset tosin, mutta kuka sitä näissä olosuhteissa kyseenalaistikaan. Ja rahtimaksuista saatiin myös huikeat summat puhumattakaan niistä tavaroista, jotka lähtivät Erikin mukana hänen laivalleen kirjautumatta mihinkään ja päätymättä perille määränpäähänsä. Fia sai näin ollen oleilla onnellisena lastensa kanssa ja viettää aikaansa miten mieli. Niinpä hän leikkasi tyttöjen hiukset leikkiessään kampaajaa. Fannyn hiuksiin hän laittoi somat kukkakoristeet ja Fanny sai uuden mekon, joka oli tuliainen sataman lähistön kylän ompelijalta Anna Lisalta, joka oli jotain kaukaista sukua Amandan isälle aviomiehensä, Carl Järlströmin kautta.

Myös Juulian hiukset pätkäistiin pienille saparoille ja niihin kiinnitettiin silkkinauhat. Samaa nauhaa solmittiin mekon vyötärölle, ja Juulia oli uusista hienouksistaan hyvin onnellinen.

Fia kertoi, että heillä olisi tästä lähtien aina uusi mekko jokaisena pyhäpäivänä, mikä sai tyttöjen posket hehkumaan. - Me olemme rikkaita, he kiljuivat innoissaan.

Ompelutaito oli periytynyt monen sukupolven kautta myös Amandalle, mutta Fia ei ollut sitä kuitenkaan perinyt. Hän oli Ranskassa oleillessaan ihastellut maalareiden taitoja ja oli kiinnostunut itsekin maalaamisesta, joten Ranskasta tullessaan hän oli tuonut itselleen maalaustarvikkeet.

Hänellä oli siveltimiä, maalarin paletti sekä värituubeja.

Toisinaan Fia meni Erikin työhuoneeseen maalaustöitään jatkamaan.

Hän kävi maalaamassa oveen, tyttöjen huoneen puolelle, kukkakimpun.

Pojat saivat omalle puolelleen purjelaivan kuvan isänsä kunniaksi, ja koska poikien mielestä merillä olo oli suuri seikkailu. Olisivatpa he vain tietäneet, millaista seikkailua se todellisuudessa oli! Heidän isänsä oli heidän suuri sankarinsa. Maailman paras merimies.

Fia oli opiskellut maalaamisen taitoa Ranskassa paikallisten taidemaalareiden ohjauksessa. Hän oli saanut paljon kehuja taidoistaan. Myymillään taululla hän oli saanut itselleen hankittua ranskattarien tapaan hienot korkokengät ja kauniin päivävarjon. Paljon tauluja hänellä oli tuomisinaan omaan kotiinsa.

Hän oli matkinut tunnettujen maalareiden teoksia ja havainnut osaavansa tehdä aivan yhtä hienoja tauluja. Niitä hän ei halunnut myydä, joten ne hän oli myös tuonut taloonsa.
Hän toi myös taulun, joka kuvasi ranskalaista kylää, jossa hän oli asunut.

Hän oli löytänyt hienot seinälamput, mutta ne olivat menneet rikki kotimatkalla laivan jouduttua myrskyyn ja tavaroiden paiskauduttua ruumassa sinne tänne. Fia päätti etsiä jonkun, joka osaisi korjata lamput entiselleen, jotta hän saisi omaan pukeutumishuoneeseensa kauniit valaisimet.

Mutta ennen lähtöään, hän kävi laittamassa Erikin ja nyt myös oman työhuoneensa seinälle muutaman taulun. Laivaa hän katseli mietteissään huolissaan Erikin tulevasta laivamatkasta, vaikka tiesikin, että pakko tämän oli mennä tavaraa toimittamaan. Sitä hän ei tiennyt, että Erikin matkan määränpää oli aivan muualla kuin, mitä Erik hänelle kertoi.

Karistaen huolet mielestään, hän jatkoi sisustamista uskotellen, ettei mikään vaara kohtaisi suomalaista laivaa Pohjanmerellä venäläisten suojeluksessa luullessaan Erikin olevan lähdössä hakemaan venäläisille sotilaille viljaa Pietarista. Jatkaen askareitaan sijoitti hän yhden tekemänsä taulun huoneen peräseinälle.

Muistathan jättää puumerkkisi, mikäli satut bongaamaan kävijämäärän 10 000 maagisen rajan! Ellei löydy ketään tasaluvun bongannutta, arvon palkinnon kommentoijien kesken :D