Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

Lapsuudessa käpynukeista ja niiden pahvilaatikkokodista alkanut nukketaloprojekti on monien vaiheiden jälkeen muuttunut, edennyt ja suurentunut. Tässä minun 3 nukketaloani, joiden sisustamista ja asukkaiden elämää pääset seuraamaan...

This is a story of my 3 dollhouses and it tells also about the people who are living in the houses: grandmom Amanda with her newly married husband, Calle, who is rural police chief. In the house to next door lives Amandas daughter Sofia, called usually Fia, with her husband Erik, the sea captain. So they all thinks, anyway he is... Erik and Fia have five children. In the ground floor lives Dagmar who was Amanda`s sister-in-law, in the time Amandas first husband lived before he died. And the story goes on with many twister.

You now can translate all the stories with translater which you can find down on the right side. Enjoy!

Kuuralehdon vieraat
+ 11060 aiemmin käynyttä 24.12 07 alk. uusi laskuri lisätty 11.06.08
Bloginappini
Lasten jutustelua
Oliko sinusta se vanha aika niin mukavaa, kun haluat tehdä nukkekodista tuollaisen vanhan vai haluaisitko olla vielä lapsi? Kyseli poikani. Ei, en minä halua enää olla lapsi. Minä olen aikuinen, jolla on lapsenmieli ja haluan leikkiä sekä toteuttaa itseäni ja tehdä asioita, joita ilman nukketaloani en tulisi tehneeksi. - Ja miten niin vanha aika mukavaa, elinkö minä muka silloin?

Teen tästä naapuritalon makuuhuoneesta sinisen, ja tein siihen tällaisen sinisen
tilkkupeiton, sanoin tyttärelleni. Eihän se ole sininen, onhan siinä vihreääkin, tuumasi tyttöni. - Se vihreä on siinä vain korostamassa sinistä väriä, koska joskus pienet asiat   korostavat toisia pieniä asioita niin, että molemmat saavat aivan uuden merkityksen, selitin.
-Ai, no niin kauan kuin meillä on tuo nukketalo ei ole hätäpäivää, mietiskeli siihen tyttäreni. Se oli meidän Sininen Hetkemme, ja siitä tulee nimi naapuritalolle.

Kun ihmisellä on nukketalo, ei koskaan ole tylsää vaan aina riittää puuhaa. Joskus uppoutuu minimaailman lumoihin niin, että paluu todellisuuteen tuntuu kurjalta: tiskit odottavat, jonkun pitäisi imuroida  (viitsitkö sinä, mulla ois vähän kesken...). Onneksi perhe ei merkittävästi pane pahakseen, vaikka harrastukseni valloittaa useasti koko 100 neliöisen alakerran tilamme eikä aina mahdu ruokapöytään lautasineen syömään. :D



Kääntäjä