Juhlien lähestyessä tytöt huomasivat, että heidän täytyy auttaa valmisteluissa leipomalla kakku.

Niinpä he ottivat esiin kakkuvuokia ja leipomistarvikkeet.

Hups! Jauhokulho kaatui. Onneksi kaikki jauhot eivät kaatuneet lattialle.

- Kananmunat täytyy rikkoa, neuvoi Juulia Fannya. Sitten ne vatkataan. Vatkaa sinä, kun minä leivon näitä pullia.

Pojat ovat sillä aikaa asettuneet pöydän ääreen odottamaan tuoreita leivonnaisia ja ottaneet esiin kauniista pakkauksesta uusia astioita. - Nämä lautaset ovat ihka uudet, he sanoivat tytöille. Löysimme paketin kaapista ja paketin päällä luki mummon ja nimismiehen nimi. Miksi kummassa äidillä on kaapissaan mummon astiat paketissa?

- Onpas outoa, tuumi siihen Juulia kesken leipomistouhujen. Hyvä, että löysitte paketin. Ehkä äiti oli unohtanut sen vahingossa.

- Nyt kakut paistumaan, hihkaisi Fanny saatuaan taikinat kulhoihin.

Kakun paistuttua ja jäähdyttyä hieman, Fanny kumoaa vuoan pöydälle. Mutta uups..! Taikina leviääkin pitkin pöytää. - Onneksi mummo sai näin ison uuden pöydän, Fanny sanoo. Muuten kakku olisi pudonnut lattialle.

-Mutta ei tämä näytä ihan sellaiselta täytekakulta, mikä oli kirkkokahveissa viimeksi, kun siellä juhlittiin Edvard-sedän hautajaisia, Fanny miettii katsoessaan taikinan leviämistä pöydälle. 

- Voi! Nyt tämäkin putosi lattialle, Fanny huusi. Mitäs me nyt teemme?

- Viimeiset munat on keitetty syötäväksi, Juulia sanoi. Niitäkään ei voi enää vatkata, kun ovat jo ihan kovia. Niin, mitäs me nyt teemme?

- Minä tiedän, keksi siihen ratkaisun Johan, joka oli istunut popsimassa oman kananmunansa makoisiin suihinsa. Näin muurin harjalla linnunpesän ja siellä oli kaksi munaa. Pyydetään nimismies hakemaan munat pesästä. Sitten voitte leipoa uuden kakun.

- Oletkos vähän toope, sanoi Juulia tuodessaan pullakranssin pöytään. Eihän nimismies enää juhlavaatteissa lähde kiipeämään muurille. Näin hänet äsken ja hän oli hienossa puvussa eikä varmaan suostu enää vaatteita vaihtamaan munien vuoksi. Mitäs me nyt teemme?

Samassa tuli Dagmar keittiöön hakemaan lapsia luodakseen heihin viimeisen silmäyksen, nähdäkseen kaikkien olevan juhlakunnossa. Mutta kun hän saapui keittiöön, mitä hän näkikään. - Voi  varjelkoon! Dagmar huudahti nähtyään lasten puuhat. Mitä ihmettä te olette alkaneet tekemään?

- Halusimme samanlaisen kakun kuin silloin, kun juhlitaan jonkun maahanpanijaisia, selittivät tytöt. Mutta mummolle vain sellaisen kauniin vaaleanpunaisen, jossa olisi ruusuja päällä.

-Niin ja olisimme laittaneet sen kauniille jalalliselle tarjottimelle, jatkoi Fanny. Näimme sellaiset kaupassa, kun kävimme siellä äidin kanssa. Äiti vaan sanoi, että sellaiset maksavat maltaita emmekä tiedä, mistä niitä maltaita saa.

- Joten otimme isin työhuoneen arkusta hieman kolikoita ja veimme ne naapuriin, jossa oli joku kulkukauppias myymässä kankaita ja olipa siellä pari astiaakin, selitti Juulia innoissaan. Kauppias pyöritteli niitä rahoja kummissaan, mutta kyllä ne kelpasivat lopulta. Hänen nimensä oli Peekaa. Juulia tirskahti. Oikeasti hän kai oli Pekka, mutta miksi kummassa nimeä pitää venyttää? Olikohan se oikeasti venäläinen? Mutta sieltä löysimme nämä astiat, ja tälle tarjottimelle ajattelimme sen kakun laittaa.

-Olisimme kyllä mieluummin ostaneet ne kaksi oikein kaunista tarjotinta, joissa oli hienot kakkuveitset mukana, jatkoi Fanny.

Sen ruukun jätimme Kuuralehdon eteiseen, kun se on häälahja.

- Mutta nyt meillä ei ole kakkua, nyyhkäisi Fanny. Eikä juhlia voi pitää ilman kakkua. Samuel kävi kysymässä lisää munia kylän kanalasta, mutta siellä ei yksikään kana ollut muninut viikkokausiin. Ja ne olivat sanoneet, etteivät enää anna kanoille ruokaa, kun eivät munikaan. Mutta Samuel löysi nurkan takaa ison kasan munia, kun kanat olivat hypänneet kanahäkistä yli ja piilottaneet väeltä munat. Mutta niitä ei voinut sieltä saada, koska emäntä ei tiennyt kuinka vanhoja munat olivat ja se oli sanonut, että vielä tässä mädistä munista mekkala nousee ja piruiluksi luullaan, jos sellaisia mennään antamaan häitä varten. Joten ei munia, ei kakkua. Mitäs siihen kylän väki sanoo, jos ei kakkua tarjota?

- Kuulkaapas nyt lapset, Dagmar päätti tomerasti lasten pulinan seisoessaan sotkuisessa keittiössä uudessa juhla-asussaan. Nyt pesulle ja nopeasti keittiö kuntoon. Alkaa olla jo kiire. Onneksi osasitte laittaa esiliinat päällenne, muutenhan tässä oltaisiin hätä kädessä ilman puhtaita vaatteita. Ja varrokaa, mitä puhutte häissä vieraiden kanssa. Ei ainakaan mitään äskeisistä sanomisista.

- Laitoimme jo astioita puutarhapöydälle, jatkoivat tytöt. Veimme sinne valmiiksi suolakalaa ja riisipuuroa. Kyllä nyt mummo ilahtuu! Nimismies on pitänyt kiirettä, kun laatoitti puutarhaan paikan, jota Lili kutsuu "patioksi". Mutta eihän se mikään patja ole. Lili lausuu suomea vähän hassusti.

- Nimismies kertoi luvanneensa tehdä mummolle myös kylpyhuoneen, tytöt jatkoivat. Mutta kaipa hän itsekin sitä käyttää, jos muuttaa asumaan Kuuralehtoon. Kumma kun silti oli ostanut niin ruusuisia kalusteita kylpyhuoneeseen.

- On sillä aikalailla naisen maku, Juulia myönteli tomerasti. Kylälläkin sanoivat  niin. Minä kyllä pidin siitä kylpyhuoneesta, joten kai mummokin varmaan...