Jossain kaukana, kaukana aavalla merellä on pieni saari, jonka rantaan ajautuu aaltojen mukana eräänä päivänä nääntynyt mies.

Hädin tuskin jaksaen liikkua mies vetää itsensä aalloista saaren hietikolle.

Katsahdettuaan viimein ympärilleen, mihin oli joutunut, mies näkee jotain edessään..

-Kas vain, mies tuumaa ääneen. Taisit saada seuraa. Mutta hieman taitaa olla myöhäistä sinun kannaltasi.

- Mutta voi! Huudahtaa mies hädissään. Entäs minun itseni! Eipäs sinusta taida olla minullekaan seuraa..

Saari ei ole suuren suuri, ja sen oivallettuaan mies menettää toivonsa pelastumisesta. - Tänne ei löydä kukaan. Olen mennyttä miestä!

Mies sulkee silmänsä pinnistäen kyyneleitä tulemasta ja näkee edessään kuvan maailman kauneimmasta naisesta. Naisella on kaunis kesähattu päässään ja kukkakimppu sylissään ja hän odottaa...

Mies kokee ihmeellisen elämyksen katsoessaan naisesta nuorena otettua kuvaa, jossa hän hymyilee onnellisena. Hän tuntee naisen läsnäolon vierellään. (Amandan saamat tavarat kesäaiheisesta swapista, Heliltä) Kiitos tuhannesti, Heli. Hattu sopi mainiosti ja Amanda näyttää tosi sievältä :)

Mies nousee istumaan päättäen taistella viimeiseen asti menettämättä toivoaan, kun juuri oli pelastunut meren kurjimuksesta.

Monen päivän meren armoilla olemisen jälkeen, hän oli uupunut ja nälissään. Silmiensä painuttua kiinni, hän näki edessään hurjan määrän mitä ihanimpia ruokia. (Taikataikinaa) Keskellä ruokarunsautta kummitteli pääkallo uhkaavana muistuttaen hirvittävästä kohtalosta, joka odotti häntäkin...
(tulitikkulaatikon takana tyttären tekemät leivonnaiset)

Mies yritti palauttaa takaisin mieleensä kuvan tuosta ihanasta näystä, ja onnistuikin siinä. Kuva oli nyt vain hieman muuttunut ja nainen istui oudossa tilassa, jossa oli laattalattia (lahja Merjalta, samoin kuin nuo 2 esinettä) ja keltapilkkuinen tapetti odottamassa kiinnittämistä. Onkohan nainen rakentamassa jotain? Mies ihmettelee. Kyllä auttaisin sinua tapetoimisessa, jos vain voisin, hän myöntää. Mies näkee myös jotain kummallisia esineitä... Hmm... Aivan kuin kaljatynnyri.. -Ooh, kylläpäs janottaa, vaikersi mies.
Kiitos, Merja emännänlahjoista. Heti iski inspiraatio, kuten näkyy .D

-Ruokaa, mies näkee uudelleen samoja ruokia nyt eri ympäristössä. Aivan, tarvitset kellarin kaikelle tälle ruokamäärälle, mies tuumaa. Tai minä voisin syödä ne kaikki kerralla... jos vain voisin... Tekisinpä pari hyllyäkin kellariin, mihin tavarat asetella. Lupaa minulle, että odotat! Saavun luoksesi täältä.. joskus... jotenkin... Senkin kurja vävysi ja onneton purtilonsa, missä ei ole edes pelastusrengasta heitettäväksi mereen joutuneelle! Tämän se vielä maksaa! Kunhan minä syön nuo ruoat, minä menen ja teilaan sen miehen. Niin, se on totta. Yhtä totta kuin, että.. olen autiolla saarella ja hengenlähtö on lähellä...

Kello käy ja aikani on loppumassa! - Voi, mitä tekisinkään, Amanda, jos vain pääsisin luoksesi! Vedä kelloni, ettei aikani vielä lopu! (Meän tyärten minihuushollit-kerhon kellotuotoksia)

Miehen rannalla lojuessa rantaan ajautuu jotain...

-No, kas, ystäväiseni, mies tuumaa hieman järjestelyjä tehdessään. Pääset töihin, jottei ole niin yksitoikkoista. Ongi siinä, kun sinulla on tuota ylimääräistä aikaa.

-Minä tässä pidän sinulle seuraa sillä välin.

- Voisinpa opettaa sinulle helmitaulusta laskemista, mies tuumaa hiljaiselle kaverilleen. Tai jos sinulla olisi kädet, voisin opettaa sinua ompelemaan nappisi kiinni. Juu, ja wc-paperi on kyllä aika käytännöllinen kapine. Oletkos koskaan nähnyt sellaista? Kauanko olet oleskellut saarella? Aika kalpea olet, joten ehkä aikaa on tovi kulunut.. No, onneksi et haise, olisi muuten hajuvedestä hyvä apu. (Sarin saama kävijäpalkinto)

- Taisitpa innostua kalastamisesta! Huudahti mies onnellisena nähtyään saaliin.

Vatsansa täyteen ahmittuaan kalaa jäi ylikin. - Sinulle ei taida kala maistua? Mies kyseli vastausta saamatta.

- Jopas aurinko jaksaa paistaa, mies oli läkähdyksissään. Pitää etsiä hieman varjoisempi paikka.
Ja noita kookospähkinöitä voisin hakea tuolta puusta...

Miehen lähdettyä kalliota kiertämään, toiselta rannalta löytyi banaaniterttu, joka juuri oli peittymässä aaltoihin.

Mies otti hedelmän pistellen sen makoisasti suihinsa. - Kyllä elämä autiolla saarella voi olla sitten mukavaa, mies tuumi. Niin, kunhan vain pääsisi täältä pois...

Mies huomasi istuvansa jonkun kovan päällä ja katsottuaan mikä ahteria painoi, hän näki laatikon..

Laatikko oli vanha osittain hiekan peitossa makaava arkku, jossa oli kultainen avain lukossa. Arkun edessä hietikossa lojui rahoja.

Mies alkoi kaapimaan hiekkaa rahoja kouriinsa keräten. - Tässähän tämä aarre nyt sitten on! Huudahti mies. Minä löysin aarteen!

- Mutta mitäpä hyötyä siitä minulle täällä olisi?

- Eipäs ehtinyt Elmerikään saapua luokseni ennen kuin piti lähteä tälle onnettomalle matkalle. Mistäs se Elmeri nyt tietää, mitä minulle tapahtui? Mies saarella mietti. Kuva Elmeristä oli hieman hämärä hänen mielessään, sillä kauan oli aikaa kulunut heidän edellisestä tapaamisestaan. Olikohan Elmeri kovasti muuttunut tällä välin, mies mietti.

- Jos hän lukisi kirjeeni, hän osaisi etsiä minua oikeasta paikasta, mies mietti ja ajatteli vanhaa ystäväänsä Elmeriä, jonka kanssa oli paljon kalastellut. Elmerin hän oli tavannut joskus nuorena kalareissulla ollessaan ja he olivat sen jälkeen olleet erottamattomat ystävykset ikäerosta huolimatta. Elmeri oli kertonut hänelle paljon makoisia kalavalheita ja mahtavia tarinoita merimiehen elämästään, kuten vanhan kalastajan ja merimiehen tulikin kertoa. Niistä tarinoista oli nyt paljon lohtua nimismiehelle, kun hän muisteli ystäväänsä. Elmeri tietäisi, mitä tehdä kirjeen saadessaan, mikäli häntä ei näkyisi mailla eikä halmeilla. Sillä merimiehet tietävät toistensa metkut ja nimismies oli kirjeeseensä seikkaperäisesti kirjoittanut aarteesta ja sen etsimisestä Erikin kanssa..

Samoihin aikoihin laivallaan Erik tutki  karttaa, joka osoittaisi aarteen sijainnin. - Eikös sen jo pitäisi olla näillä main? Hän kummasteli auringon painuessa mailleen taas kerran ja aaltojen pauhatessa laivan kylkiin...

Kotona Kuuralehdossa Amanda istui peilin (emännänlahja HoO:lta) edessä yrittäen tavoittaa hetkiä, jolloin saattoi kuunnella nimismiehen jutustelua. Ja aivan kuin hän olisikin kuullut tuon äänen korvissaan, mutta miten se kuulostikin nyt niin toisenlaiselta, kummallisen oudolta ja pelottavalta, ei laisinkaan niin rauhalliselta ja lempeältä kuin tavallisesti. Amanda jäi huolissaan istumaan peilin eteen.