Dagmarin ja Amandan jäätyä lasten kanssa keskenään Kuuralehtoon Amanda päätti kunnostaa tyttöjen huonetta.
Hän maalasi lattian valkoiseksi poistettuaan sieltä ensin punaisen pinnan, josta ei pitänyt ensinkään.
Lattian kuivuttua olikin aika kantaa matot takaisin.
Dagmar päätti siirtää kirjoituspöydän toiseen paikkaan, mutta se olikin aika painava. -Amanda, hän huusi. Tarvitsen apuasi!
Amanda pisti päänsä ovesta sisään kysellen, mikä Dagmarilla oli hätänä, kun niin piti huutaa. Amandan hiukset olivat pörröiset, koska hän touhusi samaan aikaan toisessa huoneessa.
Niinpä he yhdessä alkoivat siirtämään pöytää.
- Nosta nyt, hyvä ihminen sitä pöytää! Dagmar kiljaisi. Sehän putoaa muuten varpailleni.
Lopulta he saivat äherrettyä pöydän uuteen paikkaan portaiden alle, mutta kuinkas ollakaan, Amanda jäi loukkuun pöydän taakse. -Dagmar! Tule auttamaan, en pääse pois, hän huusi.
-Mitä sitä tuolla tavalla pitää ihmisen itsensä tunkea joka koloon, Dagmar puhisi vetäessään Amandaa pöydän takaa. Eipä ehtinyt Amanda vastata mitään, kun Dagmar sai hänet irti loukosta.
Ja niin kovaa Dagmar kiskoi, että...
Amanda pyllähti kumoon. -Mutta voi voi, Dagmar valitti. Ei tainnut olla tämä oikein sopivaa työtä meille vanhoille...
Juuri kun Amanda oli sanomassa pari valittua sanaa siitä, kenen syy hänen loukkoon jäämisensä oli ollut pisti nimismies päänsä huoneen oven raosta. -Olin juuri kävelyllä ja menossa tästä ohi joten päätin poiketa... Mutta mitäs ihmettä täällä on tapahtunut! Oletko loukkaantunut, Amanda?
Ja niin auttoi huolestunut nimismies Amandan ylös lattialta.
Eikä malttanut nimismies heti irrottaa otettaan Amandasta vaan piteli häntä sylissään. Ja Amanda katsoi nimismiestä ...
Dagmarin mielestä moinen tuijottaminen oli jo jatkunut liian pitkään. -Khöm, hän rykäisi. Taitaa olla paras jatkaa töitä, muuten emme saa lapsille huonetta kuntoon yöksi.
Niinpä nimismies hyvästeli heidät, jotta he saisivat jatkaa töitään.
Dagmar siirsi alakerran roosasta salista tuolin tyttöjen huoneeseen. Seinälle laitettiin valokuvat tytöistä.
Juuliasta oli otettu kuva hänen ollessaan vielä vaaleahiuksinen muutama vuosi aiemmin. Myöhemmin hänen hiukset alkoivat tummua. Amanda ja Dagmar otattivat kuvan myös Fannysta ja Greta-vauvasta. Kehyksiin kiinnitettiin huoneen väreihin sopivat kukkaset.
Johan oli riisunut Gretalta pitkän mekon pois ja kietonut hänelle huivin kapaloiksi ja toisen paidaksi. -Kai tuolle lapsellekin täytyy vaatteita ommella, huomautti Amanda.
-Sopisikohan tämä mekko lapselle? Dagmar näytti. Kokeillaan sitä toisena päivänä, vastasi Amanda, sillä paljon oli vielä tekemistä.
Sillä aikaa, kun Amanda ja Dagmar lähtivät hakemaan viimeistä huonekalua, leikkivät lapset huoneessa vauvan kanssa.
Gretan mielestä oli hurjan kivaa olla vaunuissa, kun kaikki kikattivat ja lepertelivät ympärillä.
Lopulta Amanda ja Dagmar saivat viimeisenkin kalusteen huoneeseen. Se oli sänky Juulialle.-Eihän sitä voi keskelle lattiaa jättää, Amanda torui Dagmaria. Työnnetään se seinän viereen.
Ja he työnsivät miten taisivat ja lopulta päättivät, että sängyn paikka oli yhtä hyvä tuossa kuin missä tahansa muuallakin. Mutta voi! Kun Fanny näki Juulian sängyn, hän alkoi parkua suureen ääneen. -Minulla ei ole omaa sänkyä! Minäkin haluan! Missä minä nukun? Amanda ja Dagmar katsoivat toisiinsa. Mitenkäs se nyt näin meni... Että toinen jäi ilman sänkyä...Lepyyttääkseen Fannya, he lupasivat tällekin oman sängyn, mutta ei enää sinä päivänä, koska heillä oli vielä hieman tekemistä.
He olivat päättäneet uusia hieman huonejärjestelyjä nyt, kun Sinisen Hetken isäntä oli poissa. Astiakaappi kannettiin alakertaan. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty.
Kaappi oli tosi painava eikä Dagmar meinannut jaksaa pitää sitä pystyssä heidän saatuaan se viimein alas.
Kaapin huojahtaessa, Amanda lensi selälleen lattialle. -Jopas sinä olet kömpelö, tuumasi Dagmar
Amanda nousi istualleen harmistuneena. - Jos vain joku muistaisi jonkun toisen olevan kaapin takana, hän puhisi. -Nousehan ylös sieltä, Dagmar huomautti. Jospa juotaisiin kahvit. -Väkevämpää tässä tekisi kyllä mieli kuin kahvia, Amanda vastasi, mutta sitä ei Dagmar enää kuullut.
Dagmar meni hakemaan kahvikuppeja kaapista ja Amanda nilkutti pöydän ääreen.
Tätä menoa saan kyllä luuni poikki ennen pitkää sinun kanssasi, hän marmatti itsekseen.
Hän maalasi lattian valkoiseksi poistettuaan sieltä ensin punaisen pinnan, josta ei pitänyt ensinkään.
Lattian kuivuttua olikin aika kantaa matot takaisin.
Dagmar päätti siirtää kirjoituspöydän toiseen paikkaan, mutta se olikin aika painava. -Amanda, hän huusi. Tarvitsen apuasi!
Amanda pisti päänsä ovesta sisään kysellen, mikä Dagmarilla oli hätänä, kun niin piti huutaa. Amandan hiukset olivat pörröiset, koska hän touhusi samaan aikaan toisessa huoneessa.
Niinpä he yhdessä alkoivat siirtämään pöytää.
- Nosta nyt, hyvä ihminen sitä pöytää! Dagmar kiljaisi. Sehän putoaa muuten varpailleni.
Lopulta he saivat äherrettyä pöydän uuteen paikkaan portaiden alle, mutta kuinkas ollakaan, Amanda jäi loukkuun pöydän taakse. -Dagmar! Tule auttamaan, en pääse pois, hän huusi.
-Mitä sitä tuolla tavalla pitää ihmisen itsensä tunkea joka koloon, Dagmar puhisi vetäessään Amandaa pöydän takaa. Eipä ehtinyt Amanda vastata mitään, kun Dagmar sai hänet irti loukosta.
Ja niin kovaa Dagmar kiskoi, että...
Amanda pyllähti kumoon. -Mutta voi voi, Dagmar valitti. Ei tainnut olla tämä oikein sopivaa työtä meille vanhoille...
Juuri kun Amanda oli sanomassa pari valittua sanaa siitä, kenen syy hänen loukkoon jäämisensä oli ollut pisti nimismies päänsä huoneen oven raosta. -Olin juuri kävelyllä ja menossa tästä ohi joten päätin poiketa... Mutta mitäs ihmettä täällä on tapahtunut! Oletko loukkaantunut, Amanda?
Ja niin auttoi huolestunut nimismies Amandan ylös lattialta.
Eikä malttanut nimismies heti irrottaa otettaan Amandasta vaan piteli häntä sylissään. Ja Amanda katsoi nimismiestä ...
Dagmarin mielestä moinen tuijottaminen oli jo jatkunut liian pitkään. -Khöm, hän rykäisi. Taitaa olla paras jatkaa töitä, muuten emme saa lapsille huonetta kuntoon yöksi.
Niinpä nimismies hyvästeli heidät, jotta he saisivat jatkaa töitään.
Dagmar siirsi alakerran roosasta salista tuolin tyttöjen huoneeseen. Seinälle laitettiin valokuvat tytöistä.
Juuliasta oli otettu kuva hänen ollessaan vielä vaaleahiuksinen muutama vuosi aiemmin. Myöhemmin hänen hiukset alkoivat tummua. Amanda ja Dagmar otattivat kuvan myös Fannysta ja Greta-vauvasta. Kehyksiin kiinnitettiin huoneen väreihin sopivat kukkaset.
Johan oli riisunut Gretalta pitkän mekon pois ja kietonut hänelle huivin kapaloiksi ja toisen paidaksi. -Kai tuolle lapsellekin täytyy vaatteita ommella, huomautti Amanda.
-Sopisikohan tämä mekko lapselle? Dagmar näytti. Kokeillaan sitä toisena päivänä, vastasi Amanda, sillä paljon oli vielä tekemistä.
Sillä aikaa, kun Amanda ja Dagmar lähtivät hakemaan viimeistä huonekalua, leikkivät lapset huoneessa vauvan kanssa.
Gretan mielestä oli hurjan kivaa olla vaunuissa, kun kaikki kikattivat ja lepertelivät ympärillä.
Lopulta Amanda ja Dagmar saivat viimeisenkin kalusteen huoneeseen. Se oli sänky Juulialle.-Eihän sitä voi keskelle lattiaa jättää, Amanda torui Dagmaria. Työnnetään se seinän viereen.
Ja he työnsivät miten taisivat ja lopulta päättivät, että sängyn paikka oli yhtä hyvä tuossa kuin missä tahansa muuallakin. Mutta voi! Kun Fanny näki Juulian sängyn, hän alkoi parkua suureen ääneen. -Minulla ei ole omaa sänkyä! Minäkin haluan! Missä minä nukun? Amanda ja Dagmar katsoivat toisiinsa. Mitenkäs se nyt näin meni... Että toinen jäi ilman sänkyä...Lepyyttääkseen Fannya, he lupasivat tällekin oman sängyn, mutta ei enää sinä päivänä, koska heillä oli vielä hieman tekemistä.
He olivat päättäneet uusia hieman huonejärjestelyjä nyt, kun Sinisen Hetken isäntä oli poissa. Astiakaappi kannettiin alakertaan. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty.
Kaappi oli tosi painava eikä Dagmar meinannut jaksaa pitää sitä pystyssä heidän saatuaan se viimein alas.
Kaapin huojahtaessa, Amanda lensi selälleen lattialle. -Jopas sinä olet kömpelö, tuumasi Dagmar
Amanda nousi istualleen harmistuneena. - Jos vain joku muistaisi jonkun toisen olevan kaapin takana, hän puhisi. -Nousehan ylös sieltä, Dagmar huomautti. Jospa juotaisiin kahvit. -Väkevämpää tässä tekisi kyllä mieli kuin kahvia, Amanda vastasi, mutta sitä ei Dagmar enää kuullut.
Dagmar meni hakemaan kahvikuppeja kaapista ja Amanda nilkutti pöydän ääreen.
Tätä menoa saan kyllä luuni poikki ennen pitkää sinun kanssasi, hän marmatti itsekseen.
Kommentit