Sohva

Amandan lapsuuden koti laitettiin myyntiin, koska perilliset olivat Amandan itsensä tavoin jo iäkkäitä eivätkä he enää tunteneet tarvetta vanhan mökin suvussa säilyttämiseen. Mökissä olevat kalusteet kuitenkin haluttiin säilyttää omassa suvussa. Niinpä Amandakin riensi lapsuusaikaiseen kotimökkiin katsomaan, mitä siellä olisi mukaan otettavaa.

Hän oli aina pitänyt sohvasta, joka oli ollut tuvan seinustalla. Siinä hän oli monia öitään lapsena nukkunut, joten sen hän ehdottomasti halusi, vaikka sohvassa ei ollut edes jalkoja ja kovin kulunutkin se oli. Myös koristetappeja puuttui. Ne olivat itse asiassa lähteneet irti Amandan leikkiessä hevosella ratsastamista sohvan käsipuulla. Siitä tapista hän oli aina kaksin käsin pidellyt kiinni hoputtaessan heppaa kovempaan vauhtiin pitkät letit hulmuten ja heppa oli toden totta hirnunut. Voi, kuinka se oli ollut hauskaa. Amanda katseli sohvaa ja päätti ottaa sen mukanaan Kuuralehtoon. Korjatahan sitä pitäisi, mutta se ei varmaan tuottaisi isompia ongelmia.

Sohvan oli aikoinaan tehnyt Amandan isä Sakari, joka siihen oli raapustanut nimikirjaimensa. Sakari oli kirvesmies, kuten hänen oma isänsä Aleksander häntä ennen ja kuuluipa hänenkin isänsä kirvesmies olleen. Taidot olivat periytyneet isältä pojalle aina kunkin ottaessa oman poikansa mukaan kirvesmiehen hommiin kylille. Sakari oli ollut haluttu kirvesmies taitojensa ja huolellisuutensa ansiosta. Mutta kyllä hän rahan päällekin ymmärsi ja otti reilun maksun työstään. Olipa sitten kerran taas Sakari kutsuttu rakentamaan "jonniin laista" saunaa naapurikylän hevosmiehelle. Ja rikas oli se talo, jonne sauna piti rakentaa. Eipä aikaakaan, kun sauna oli noussut pystyyn, vain lauteet puuttuivat vielä, kun saunan tilaaja tuli työtä katsomaan. - Jaa jaa, Sakari, hyvää työtä olet tehnyt. Kyllä siinä kelpaa nyt muorien kylpeä ja lotrata, tuumi isäntä ja löi Sakarin kouraan nipun seteleitä ja lähti menemään. Sakari laski rahat eikä ollut ihan tyytyväinen saamaansa palkkaan, mutta meni kuitenkin työnsä loppuun jatkamaan. Viimeistellessään saunaa, hän kuitenkin tuohtui. - Ja oli se kylän rikkain mies ja huonoiten maksaa, hän puhisi iskiessään nauloja lauteisiin. Samalla hän iski sormeensa, mitä ei ollut sattunut sitten pikkupoikana tehtyjen rakentelujen jälkeen. Sakari oli katsellut naulankantaa ja vilkaissut omaa poikaansa Nilsiä, joka vieressä tarkkaili isänsä puuhia. Sakari  iski silmää pojalleen, Amandan veljelle ja tuumi: - Puoli maksua, puoli työtä.  Niinpä hän alkoi hakata nauloja lauteisiin, mutta jätti jokaisen naulan kannan puoli senttiä näkymään laudan pinnasta. -Siinä kelpaa muorien kylpeä ja kelpaa isännänkin istuskella lauteilla, Sakari naureskeli. Sittemmin oli Sakari saanut lempinimen Naula-Sakke, jolla hänet  myöhemmin tunnettiin. Kylillä kiersi myös koko tarina, mistä nimi juontui ja sehän laskettiin tietenkin Amandan veljen Nilsin ansioksi. Kuulema oli saunan rakennuttaja myöhemmin toimittanut ilmaiseksi tavaraa Naula-Sakelle, jottei häntä kitsaaksi päästäisi luulemaan.

Mutta kun Amanda nyt tarvitsi korjausta sohvalle, oli se juuri tuon hevosmiehen pojanpoika, joka tuli hätiin. Hän oli myös kuullut tarinan ja tunnisti Sakarin tekemät nimikirjaimet, koska oli samat nähnyt oman mummolan saunan lauteilla. Niinpä hän otti ja laittoi Amandan sohvaan liian paksut jalat ja vieläpä keskimmäiset vinoon. Hän ei tosin ottanut mitään maksua työstään.

Amandan silmään kyllä sattui vähän jalkojen vinous, mutta sohva oli ainakin paikallaan köökissä ja hyvin siinä saattoi istua. Keittipä Amanda kahvitkin miehelle eikä ollut tietääkseenkään, millaista työtä vieras oli tehnyt. Amanda laittoi uuden punaisen kankaan sohvaan. Kelpasi siinä nyt muorin istuskella, hän nauroi.

Ja se punainen kangas sai olla sohvassa niin kauan, kunnes kului puhki monen istujan käyttämänä ja vaihdettiin lopulta uuteen.

Amanda halusi Kuuralehtoon huoneen, jossa voisi ottaa vastaan vieraita, istahtaa heidän kanssaan rupattelemassa ja ehkäpä jopa juoda kupposen kahvia. Olohuone oli Amandan mielestä tähän tarkoitukseen aivan liian kaukana, olihan se kolmannessa kerroksessa. Eteisen vieressä tyhjillään oleva huone oli kuitenkin mitä parhain tällaiseen tarkoitukseen. Niinpä Amanda hankki sinne sohvan ihan aluksi.

Myös jonkinlainen pöytä tulisi huoneessa olla ja matto tietysti. Ehkäpä kello näyttämässä aikaa ja mahdollisesti sellainen, joka tasatunnein löisi, jotta vieraatkin huomaisivat ajan kulumisen eivätkä liian kauan vieraisilla istuskelisi.

Fia-tytär muistutti myös olemassaolostaan lähettämällä hieman tarvikkeita.
Dejavu-nimisestä kaupasta oli Fia löytänyt hienon virkatun sängynpeitteen, jonka hän lähetti kotiinsa Siniseen Hetkeen.

Amanda ihasteli virkattua peitettä ja kankaita, joista saisi vaikka mitä hyödyllistä ommeltua. Tosin sänky vielä uupui, joten mihin laittaa koko komeus?

Petivaatteet oli tietysti hankittava myös tyttären perheelle, koska eipä näyttänyt kovin kiirettä heillä itsellään olevan minkään asian kanssa. Mokomat maailmankiertäjät, mietti Amanda. Saisivat jo saapua kotiin, kun se Dagmar-hyväkäskin on tulossa! Mites minä sille kerron, ettei minulla ole mitään tietoa, missä koko perhe oleilee. Eipäs ole kuulunut mitään edes Erikistä. Mitä lie se vävy-pahainenkin puuhaa? No, saa kuulla kunniansa, kunhan joskus saapuu kotiin. Olkoon, minä aion kuitenkin laittaa heille kalusteita, tykkäsivätpä tai eivät, kun eivät itse saa mitään aikaiseksi!

Niinpä Amanda osti tyttärensä huusholliin parisängyn. Amanda huokaili kattolampun kanssa, joka ei sitten millään tahtonut toimia, vaikka sille mitä yritti tehdä.

Sängyn makuuhuoneeseen saatuaan, hän petasi vuoteen. Huomasi tosin, että tyynyt jäivät hankkimatta. Huoneen nurkkaan hän nosti Fian Ranskassa tapaamalta ystävältä saadun kupariastian ja vuoteen toiselle puolelle hän asetti taulun odottamaan paikan löytymistä.