Sehän on selvää, että uteliaisuus Kuuralehdon tapahtumia kohtaan oli saanut kyläläiset halkeamispisteeseen heidän kuultuaan aivan hurjia huhuja ja lopulta he keksivät oivan keinon, miten päästä paikalle katsomaan omin silmin ja ottamaan selvää huhujen todenperäisyydestä.

Oliko aivan totta puheet ikuisesta kesästä Kuuralehdon puutarhassa, kun muualla oli täysi talvi?

Niinpä joukko kyläläisiä, ne rohkeimmat, saapuivat Kuuralehtoon tuoden Amandalle puutarhan komistukseksi kaivon, jollaiseen idean he saivat eräältä lähiseutujen asukkaalta.

Jotta he saisivat kiertää koko puutarhan selvittääkseen puutarhan salaisuuden, he päättivät kokeilla kaivoa jokaiseen kolkkaan etsiäkseen sille näin sopivan paikan, kuten he Amandalle  kertoivat.

Sopisiko se portin pieleen?

Tai miten olisi talon seinustalle?

He rohkeentuivat siirtämään kaivon jopa kaarisillan viereen aivan lähelle porttia, josta oli näkymä outoon laaksoon. Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?

Viimeiseksi he veivät kaivon puutarhan perimmäiseen nurkkaan, mutta sieltäkään ei  löytynyt  ratkaisua  näihin  kummallisiin puutarhan tapahtumiin.
Aurinko porotti niin, että kyläläiset olivat ihan kuumissaan aherrettuaan kaivon siirtämisen kanssa. Koko päivähän siihen oli mennyt ilman, että mitään outoa oli ilmennyt, jos ei katsota oudoksi sitä, että toden totta, puutarhassa oli kuin olikin ikuinen kesä.

Ennen lähtöään, joka nyt oli väistämättä edessä, sillä eivät he keksineet mitään syytä jäädäkään, he antoivat Amandalle lahjaksi tuulikellon.

Tuulikellon he ripustivat puun oksalle tietämättä, että puu oli Ihmepuu.

Ja tuulenhenkäys kiersi läpi puutarhan saaden Ihmepuun oksat värisemään.

Tuulikello helkkyi ja kilisi niin kauniisti, ettei kukaan ollut milloinkaan kuullut niin kaunista ääntä.

Samassa kummallisen huminan säestämänä kasvoi puutarhaan oudon värinen puu, jossa kaiken lisäksi oli kaksi muista lehdistä poikkeavan väristä lehteä.

Se oli Ihmepuun uusi oksa, joka kasvoi sillan viereen kaartuen portiksi sillan yli.

Tyynesti Amanda katseli parvekkeeltaan tätä kaikkea touhua pihallaan tietäen, että Herbert oli päättänyt kujeilla kyläläisten kanssa.

Kyläläiset säikähtivät perinpohjin ja lähtivät kovalla tohinalla kohti porttia.

Lopulta he juoksivat minkä kintuistaan pääsivät eivätkä uskaltaneet ääneen edes lausua sitä mitä epäilivät. Sillä eihän noidista passaa pahaa puhua. Ties mitä heille tapahtuu, jos Amanda heidätkin taikoo. Ja he olivat aivan varmoja, että lähtiessään viimein Amandan puutarhasta, oli kaivon tuuliviirikukko kiekaissut kerran jos toisenkin.

Muille kyläläisille he kertoivat jättäneensä kaivon puutarhaan ja samantien poistuneensa Amandan luota uskaltamatta kertoa totuutta, sillä kuka heitä uskoisikaan?