Kiitos blogitunnustuksista! Niiden saaminen on aina yhtä ihanaa. Toisen näistä olen saanut jo aiemmin, ja laitoin sen silloin eteenpäin, ei niin kovin kauan sitten, joten päädyin nyt sitten kompromissiin, etten laita kumpaakaan tällä kertaa eteenpäin, koska monissa blogeissa nämä tunnustukset ovat jo kiertäneet ristiin rastiin.

Kuuralehdossa alkoivat Amandan ja nimismiehen hääjuhlat heidän palattuaan kirkkomatkaltaan. Juhlien alkamishetki tiedettiin, mutta niiden päättymistä ei voinut ennalta tietää. Päättyminen riippui siitä, kuinka paljon kuokkavieraita ja muita kyläläisiä saapui paikalle ja milloin he ehtisivät tulla. Tapoihin kuului, että kaikki kestittiin niin runsain mitoin kuin talon varallisuus salli. Ennen rahvaan saapumista paikalle piti siis ottaa virallisia kuvia sukulaisista ja ehtiä syödä parhaat palat kakusta, ellei peräti koko hääkakkua suihinsa.

Talon väki pukeutui parhaimpiin pukuihinsa arvonsa mukaisesti. SinisenHetken rouvan, jonka merikapteeniaviomies sentään oli rikkauksia hankkinut, tuli näyttää talon vauraus muulle väelle esimerkillisellä pukeutumisella. Ja Fian tietäen, hän ei pettänyt asuvalinnassaan. Kokonaisuuden kruunasi päivänvarjo, jonka hän oli keksinyt ostaa Ranskan matkalta mukaansa, koska Ranskassa kaikki hienot naiset suojelivat ahavoittamasta ihoaan auringossa. Tietysti Fia otti tästä mallia, ja hän toi varjot kaikille talon naisille.

Oman varjonsa sai myös Amanda asetuttuaan puutarhaan kuvattavaksi. Fian tytöt otettiin mukaan kuvaan. Heidän käsissään oli pienet kukkakimput. Greta-vauva istui kuin ihmeen kaupalla yhdessä paikassa koko kuvauksen ajan. Ilmeisesti Kuuralehdon nurmikko oli kasvanut niin pitkäksi, ettei hän päässyt nousemaan.

Kuvia otettiin varmuuden vuoksi useampia, koska sen ajan kameroista ei voinut koskaan etukäteen tietää, onnistuivatko kuvat.

Dagmar ikuistettiin hääparin kuviin oman päivänvarjonsa kanssa.

Onnellinen vastavihitty pariskunta.

Virallisiin kuviin piti ottaa kuva myös talon naisväestä. - Minun mekon rusetti aukesi, äiti! Huusi Fanny kesken kuvauksen. -Shh, ei haittaa, istu nyt vaan paikoillasi, tyynnytteli Fia tytärtään.

-Kuinka kauan vielä pitää istua?kyseli Juulia. Nurmikko kutittaa jalkoja. Ja miksei poikien tarvitse olla kuvassa?

-Otetaan vielä kuva Dagmarista, selitti Fia.

- Ja pitäähän meillä on yhteiskuva hänen kanssaan. - Miksi pitää, nurisi Fanny. Pojat ovat takuulla syömässä kakkua! Ja  meille ei jää yhtään!

- Minä en ole enää kuvassa, huudahti Juulia livahtaen pois paikaltaan.

Samassa Lili käveli paikalle, ja kuvaaja ohjasi hänet Erikin viereen tietämättä, kuka oli tämän puoliso. Moisesta röyhkeydestä ja ymmärtämättömyydestä loukkaantuneena, Fia kääntyi pois päin miehestään.

Erikin vihjauksesta kuvaajalle, heistä otettiin  kuva kahdestaan, ja niinpä Fiankin nyrpeä ilme muuttui.

Hääparia ikuistettiin useaan otteeseen. Täytyihän kuva Amandan hääpuvusta säästyä jälkipolville. Tämän vuoksi Amanda laitettiin seisomaan, jotta kalliit tsekkiläiset helmapitsit näkyisivät.

Siinä se oli. Sinetti Amandan nimettömässä. Kyllä hän olikin onnellinen saadessaan pitää nimismiehen matkaltaan tuomaa sormusta.

Kyllä kelpasi nimetöntä esitellä, niin leveä kuin sormus olikin!

Dagmar haki myös pojat kuvaan. Täytyihän heidänkin päästä kuvattavaksi uudet vaatteet yllään.
Onneksi eivät olleet ehtineet sotkea vaatteitaan.

Siinä he ovat, avioparina. Tai siis ei ihan vielä. Käytännössä  heidän katsotaan olevan pariskunta vasta, kun...

No, ei nyt ihan vieläkään... Mutta hieman täytyy tanssia lasten laulaessa "Sä kasvoit neito kaunoinen..."

Mitähän nimismies kuiskaa Amndalle?

Tätäköhän?

-Ne pussaa, ne pussaa! Huutavat lapset kesken laulun. Johan kääntyy hihitellen poispäin.

- Ne tekee sen taas!

-Eihän toki, sanoo nimismies. Amanda vain liikuttui teidän kauniista laulustanne. Siksi minä.. siis... tuota... pyyhkäisin kyyneleen hänen silmästään.. kröhöm...
Sillä avioon juuri astuneen naisen kuului hieman itkeä häissään, eikä Amanda ollut poikkeus. Hänen tuli yhtä lailla vuodattaa muutama kyynel häissään, muutoin hän tulisi avioliitossaan itkemään liiankin kanssa.

Osana juhlamenoja hääpari saateltiin morsiushuoneeseen. Saattaminen oli siirtymäriitti, joka korosti uuteen säätyyn siirtymistä. Miehelässä, tai tässä poikkeustapauksessa, Kuuralehdossa, koska Amanda ei muuttanut nimismiehen kotiin, vaan nimismies muutti Kuuralehtoon, täytyi hoitaa virallinen osuus ja vahvistaa nimismiehen asema talossa, jotta juhlat pääsisivät jatkumaan. Morsiamen naittaja oli tällä kertaa, ei Amandan isä sattuneista syistä, vaan naittajaksi katsottiin hänen tyttärensä Fia, joka sanoi luovuttamispuheessaan: "Minä annan sinulle äitini emännäksesi, sinusta huolta pitämään, kaiken kanssasi jakamaan, ja onnea molemmille antamaan. Samoin sinun tulee äidistäni huolehtia, kuin hän olisi kalleinta maailmassa, muutoin minä tulen liittonne perumaan"

Erik katsottiin sulhasen valtuutetun virkaan soveltuvaksi sopivan sukulaisen puuttuessa juhlista, ja oli hänen vuoronsa vakuuttaa, että lain mukaan aviopuolisolle kuuluva asema oli nyt nimismiehellä. Tässä tapauksessa Erikin täytyi hieman muuttaa vakuuttelut tavallisuudesta poikkeavalla tavalla: 
"Annan sinulle arvoisesi aseman uudessa kodissasi, ja sinulle on tuleva puoli vuodetta, lukkojen ja avainten käyttö, laillinen kolmannes kaikesta irtaimistosta, mikä sinulla on ja minkä voit ansaita. Älä tätä oikeutta väärin käytä vaan rikasta perhettämme ja Kuuralehtoa. Näin ollen voimme kutsua sinua Kuuralehdon nimismieheksi"
Ja kuten tapana oli, varmistaakseen sulhasen aikomukset, Erik ojensi vaivihkaa nimismiehelle lahjuksina rahanipun, jonka vastaanotettuaan tämä antoi takeensa rehellisyydestään Amandaa kohtaan, ettei hänellä olisi aikomuksenaan kadota Kuuralehdon omaisuus mukanaan.

Amanda jää katsomaan Dagmaria, joka viivyttelee huoneessa. Lopulta on Dagmarinkin lähdettävä muun juhlaväen perään ja jätettävä hääpari kahdestaan.


Niinpä hääpari jätettiin kahdestaan tuokioksi. Sulhanen riisui pukutakkinsa.

Morsian luopui hunnustaan, tai tässä tapauksessa hatustaan.

Ja piilossa muiden ihmisten katseilta he kuiskivat toisilleen...

Ennen kuin palaavat takaisin juhlaväen joukkoon nimismies antaa Amandalle huomenlahjan, joka on helmikaulanauha.

Sillä välin Fia tutkii hääparin saamia lahjoja, joita kyläläiset ovat lähetelleet  pitkin viikkoa. Erik ei moisista jutuista välitä, koska tavarat menevät nimismiehen omistukseen, joten hän istahtaa sohvalle. Lili on pyörällä päästään kaikesta tohinasta ja kummallisista tavoista johtuen, joten hän istahtaa Erikin viereen.

Se taas ei miellytä Dagmaria, joka istahtaa keinutuoliin aivan kuin ei aikoisi siitä siirtyä ikiaikoihin. Ei ainakaan niin kauan kuin Lili on Erikin vieressä, ja koska Fialle ei löydy istuinta huoneesta. Siispä Dagmarin mielestä on paras olla jättämättä Erikiä ja Liliä kahdestaan huoneeseen, varsinkin kun ei vieläkään ole tietoa Lilin lapsen isästä.

Niinpä hän aloittaa jaarittelemalla, kuka toi tuonkin kahvikaluston, ja kumma kun ei kuppeja ollut mukana ollenkaan. Mitä virkaa on kahvikalustolla, joka on ilman kuppeja? Vaikka tokihan se muuten on ihan Cernit-laatua, jota ei ole moittiminen. Uunissa poltettua, tiesi Dagmar, joten ei ihan köyhän ihmisen lahjoittama, koskapa oli rahaa astioiden polttamiseenkin. Mutta ehkä varat olivat loppuneet kesken ja kupit tämän vuoksi puuttuivat. Kultamaaliakin näytetään käyttäneen, joten ei kai se ihme, ettei kuppeja...

- Näyttääpä jotkut kyläläiset lähettäneen jos minkälaista purkkia, Dagmar jatkaa rupatteluaan. Tokihan se on hyvä, että tarvikkeita tulee. Kyllähän häihin on kylän väki rientämässä suurin joukoin ihan uteliaisuuttaan, ja kuka sen tietää, kuinka monta päivää juhlat jatkuvatkaan. Ja koko ajan pitää löytyä ruokaa ja juomaa. Ei ole ollenkaan halpaa lystiä sellainen. Eihän toki.

- Olisivat toki kyläläiset voineet kaikkien tuollaisten tyhjänpäiväisten hajusteitten sijasta lähettää sianruhon, jotta siitä olisi ruokittu kaikki tyynni, sanon minä, puuskahtaa Dagmar jatkaen yksinpuheluaan.

Lopulta hääpari astuu puutarhaan ja juhlat voivat jatkua.

Avioparin oma juhlapöytä, jolle papin antama vihkiraamattu on jätetty antamaan tilaisuudelle arvokkuutta. Hääkakkua varten unohtuivat lapsosilta kiireessä lautaset kantaa pöytään.

Hääkakkua tarkasti katsoessaan, Amanda huomaa hääparikoristeen kakun päällä.

Lapset lähetettiin hakemaan lautasia, mutta he toivatkin riisipuuroa ja suolakalaa, koska se oli heidän mielestään arvokkaampaa kuin pelkät lautaset. Se oli juhlaruokaa.

- No jaa, mikäs kiire tässä on, Amanda lohduttaa lapsia. Näin kaunis kesäilma kun sattui kerrankin tällaisena päivänä

Ja Amanda katsoo onnellisena aviomiestään, joka istuu... tässä.
Katsokaapa:  Kuuralehdon nimismies